Eteläistä satamamakasiinia puretaan Mikkelissä – Pätkä makasiinirivistöä on suojeltu ja se jää paikalleen

Työ valmistuu kesäkuun puoliväliin mennessä.

Mikkelin kaupunkikuva muuttuu yhden makasiinikompleksin verran. Eteläisen satamamakasiinin purkutyöt ovat alkaneet.

Kilpailutuksella tehtävään valitun savonlinnalaisurakoitsijan työ valmistuu sopimuksen mukaan 13. kesäkuuta mennessä.

Mikkelin kaupungin omistamasta kiinteistöyhtiö Naistingista tiedotetaan, että purkutöiden myötä alueen yleisilme siistiytyy ja samalla maata vapautuu sataman kehittämiseen.

Museovirasto on aiemmin lausunnossaan ilmaissut kannattavansa makasiinien säilyttämistä.

Kiinteistökehitys Naistingin toimitusjohtaja Kyösti Ylijoki kertoo neuvottelujen myötä päädytyn ratkaisuun, jossa tullirakennukseen kiinteässä yhteydessä oleva makasiinin osa on suojeltu. Eteläisen makasiinirakennuksen purkamiselle ei Ylijoen mukaan ole estettä Museoviraston puolelta.

Myös makasiinin tilojen omistajat ovat näyttäneet purkutöille vihreää valoa. Projektista vastaa Naistinki.

Muokattu jutun ensimmäistä virkettä 12.4.2022 klo 17.08.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka