Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Vapaaehtoiset ilahduttavat ikäihmisiä runopuheluin – Runoluuri sai viime vuonna suuren suosion

Viime vuonna suuren suosion saanut Siskojen ja Simojen Runoluuri-tempaus järjestetään myös tänä keväänä. Runoluurissa vapaaehtoinen runopuhelun soittaja kohtaa ikäihmisen vuorovaikutuksessa runon äärellä. Puhelimessa lausuttu runo osoittaa välittämistä ikäihmisille aikana, jolloin mahdollisuudet kasvokkaisiin kohtaamisiin ovat rajatut.

Maksuttoman runohetken voi tilata itselleen ikäihminen, joka kaipaa arkeensa ripauksen runoutta. Runotuokion voi tarjota myös omalle ikääntyneelle vanhemmalleen, isovanhemmalleen tai läheiselleen päivän piristykseksi.

Puhelu oli hyvin antoisa meille kummallekin.

Tuula

Viime vuonna Runoluurin kautta soitettiin lähes 300 tunnelmallista runopuhelua ympäri Suomen. Puhelut tuottivat iloa niin ikääntyneille kuin vapaaehtoisillekin: ne liikuttivat, piristivät ja herättivät hersyviä keskusteluja. Monelle ikäihmiselle ne nostivat pintaan liikutuksen ja ilon kyyneleet.

– Runon vastaanottaja Ritva kuunteli runoa kyynelsilmin, vaikkei tuntenut sitä ennestään. Silti runo kosketti. Ritvalla oli 63. hääpäivä, ja hän oli ollut leskenä vuosikymmenen ajan. Puhelu oli hyvin antoisa meille kummallekin, kuvailee viime keväänä Runoluurin vapaaehtoisena toiminut Tuula.

Runopuhelun voi tilata itselleen tai ikääntyneelle läheiselleen maksutta numerosta 09 3152 4400. Tilauksia otetaan vastaan 18. toukokuuta saakka ma–to klo 9–14. Ennen runopuhelun tilaamista on syytä varmistaa, että ikäihminen, jolle runopuhelu tilataan, on tietoinen puhelusta. Runon voi tilata seuraavista teemoista: ilo ja onni, isänmaa, luonto, perhe ja koti, rakkaus ja ystävyys tai äitienpäivä. Puhelinsoitolle voi toivoa myös sopivaa ajankohtaa.

Runoluuri on kerännyt lähes 200 vapaaehtoista runopuheluiden soittajaa. Tempauksen vastaanotto on ollut hyvin myönteistä: erityisesti on kiitelty hyvää organisointia ja mahdollisuutta osallistua matalalla kynnyksellä.

Runoluurin järjestävä Siskot ja Simot on luovan välittämisen yhteisö. Se edistää matalan kynnyksen vapaaehtoistoimintaa ja levittää vastuullista välittämistä etenkin ikäihmisistä