Keskiaikainen Ukon vakka -olutjuhla herätetään eloon Mikkelin Domissa kesäkuussa

Ukko ylijumalalle järjestettiin kevätkylvön aikaan olutjuomingit.

Keskiaikainen olutjuhla herää henkiin Mikkelissä, kun ravintola Dom järjestää 15. kesäkuuta Ukon vakka -juhlan.

Juhla tunnettiin Etelä-Savossa vielä keskiajalla. Kyseessä ovat Ukko ylijumalalle kevätkylvön aikaan järjestetyt olutjuomingit. Savossa juhlaa vietettiin kevätkesällä Olavin päivän alla kyläyhteisöissä. Tarjolla oli olutta ja talvivaraston rippeitä.

Domissa kattaus tulee olemaan modernimpaa tasoa, kuitenkaan unohtamatta suomalaisen olutmytologian ja -kulttuurin perinteitä. Juhlan tavoitteena onkin herättää kiinnostusta myös Suomen omaan olutfestivaaliperinteeseen.

– Omasta kulttuuriperinnöstämme löytyy yhtä lailla kulttuurisesti kiinnostavia juhlia, joita voidaan herättää uudelleen eloon. Olueen liittyy valtava määrä erikoisia tarinoita ja rituaaleja, mutta myös kiinnostava historia viljelykulttuurin ja oluenpanon osalta, toteaa juhlan käsikirjoituksesta vastaava kulttuurintutkija Laura Hokkanen tiedotteessa.

Domin Ukon vakka -juhlassa yleisöä johdatellaan suomalaiseen olutmytologiaan, kuten olutta säädelleiden haltijoiden tehtäviin.

Juhlassa kuullaan muusikko Jaakko Pitkäsen nykyaikaistettuja sävellyksiä olutmytologiaa koskevista vanhoista runoista.

Tapahtumassa esittäytyy myös keväällä Mikkeliin perustettu Olutseura Savon Malturit. Maltureiden tavoitteena on edistää olutkulttuuria Savossa.

Ilta huipentuu raumalaisen pienpanimo Olu Bryki Raumin sahtimestari Jouko Ylijoen kertomuksiin suomalaisesta muinaisoluesta eli sahdista.

Ukon vakka on osa Kulttuurin unelmavuoden tapahtumia.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka