Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Essote vastaa kasvaneeseen koronarokotteiden kysyntään – Rokotteen voi hakea myös tulevana viikonloppuna, mutta vain ajanvarauksella

Viikonlopun rokotusajat on pääasiassa suunnattu neljättä rokotetta hakeville yli 70-vuotiaille.

Koronarokotusaikoja avataan kasvaneen kysynnän vuoksi myös tulevalle viikonlopulle. Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Essote tiedottaa, että rokotusaikoja on varattavissa ainakin Mikkelin keskussairaalan rokotuspisteellä.

Aikoja on tarjolla lauantaina 23. ja sunnuntaina 24. heinäkuuta aamuyhdeksästä kello kolmeen iltapäivällä. Aikoja avataan tarjolle niin paljon kuin rokotuskapasiteetti mahdollistaa.

– Saatavuutta kannattaa seurata tiiviisti, sillä tilanne elää päivittäin varmistuvan rokotuskapasiteetin myötä, tiedotteessa kerrotaan.

Kaikki rokoteajat Essoten rokotuspisteillä on varattava etukäteen. Tällä Essote pyrkii varmistamaan henkilöstön riittävyyden, jottei rokotuspisteellä olisi enempää asiakkaita kuin rokotuskapasiteettia. Ajanvarauksesta huolimatta rokotuspisteellä voi joutua odottamaan hetken omaa vuoroaan.

Keskussairaalan rokotuspisteen lisäksi Essote selvittää mahdollisuuksia avata viikonlopuksi myös muita rokotuspisteitä.

Taustalla neljännen rokotteen jakelun laajentuminen

Maanantaista 18. heinäkuuta lukien neljännen koronarokotteen jakelu laajeni kaikkiin 70 vuotta täyttäneisiin. Kohderyhmä on Essoten alueella suuri, minkä vuoksi rokotuskapasiteettia on ollut tarpeen lisätä.

Koronaviruksen riskiryhmiin kuuluvat täysi-ikäiset voivat saada neljännen rokotteen maanantaista 25. heinäkuuta alkaen. Elokuun alusta neljännen rokotteen voivat saada lisäksi kaikki yli 60-vuotiaat.

Rokotusajan voi varata Essoten verkkosivuilta osoitteesta www.essote.fi/koronarokotus tai koronaneuvonnan puhelinnumerosta 0406764100. Numero palvelee arkisin kello 8–15.