Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mannerheimintielle tulee lisää liikennevaloja Mikkelissä – Katutyöt Mielen ja kuntoutuksen talon ja sairaalaparkin kohdalla alkavat olla loppusuoralla

Pitkään suljettuna ollut Pirttiniemenkadun osuus Porrassalmenkadun ja Mannerheimintien välillä on saatu jälleen kuljettavaan kuntoon.

Pitkään jatkuneet katutyöt Mannerheimintien keskussairaalakorttelin kohdalla alkavat olla päätöksessään. Mannerheimintiellä tehdään tällä viikolla päällystys- ja kivetystöitä ja vuosia tyhjinä seisseet liikennevalotolpat saavat valolaitteet lokakuun alkupuolella.

Töiden eteneminen tietää myös sitä, että pitkään suljettuna ollut Pirttiniemenkadun osuus Porrassalmenkadun ja Mannerheimintien välillä on saatu jälleen kuljettavaan kuntoon.

Katuosuus oli pitkään suljettuna muun muassa sen takia, että sen ali rakennettiin kulkuyhteys Mielen ja kuntoutuksen talon ja muun sairaalakompleksin välille.

– Nyt pääsimme aloittamaan työt heinäkuussa. Pirttiniemenkadulle on tehty muun muassa kaukolämpötöitä ja kaapeliasennuksia. Päällystystyöt päästiin tekemään sen jälkeen, kertoo paikallisvalvoja Seppo Kantanen.

Mannerheimintielle rakennetaan parhaillaan myös liikenteenjakajia Mielen ja kuntoutuksen talon ja sairaalaparkin välissä olevaan valoristeykseen.

Liikennevalot reagoivat liikenteen määrään ja rytmiin.

– Niiden, samoin kuin päällystystöiden, pitäisi valmistua viikon 38 aikana. Poikkeuksena ainoastaan Mielen ja kuntoutuksen talon kohdalla kulkeva kevyen liikenteen väylä. Se valmistuu vasta hieman myöhemmin, Kantanen kertoo.

Liikenteenjakajat rakennetaan tällä erää puolivalmiiksi. Niiden viimeistelytyöt tehdään myöhemmin syksyllä.

– Ne tehdään nyt sellaisiksi, että liikenne sujuu vaivatta. Lopullinen päällystys jää tuonnemmaksi, muualla odottavien kiireellisempien töiden vuoksi, Kantanen sanoo.

Liikennevalot asennetaan paikoilleen tämän hetken suunnitelmien mukaan lokakuun alussa. Niistä vastaa Ese-Tekniikka Oy.

Huoltopäällikkö Pentti Pylkkänen sanoo, että liikennevalojen asennusajankohta on kiinni laitetoimittajasta.

– Kaapeliasennukset Mannerheimintiellä ovat hyvässä vaiheessa, mutta ilmaisimia ja opastimia puuttuu vielä. Kun ne saadaan paikalle, saadaan asennuksetkin loppuun.

Liikennevalojen tolpat ovat seisseet tyhjinä paikoillaan jo monta vuotta.

– Niitä ei ole kannattanut asentaa, koska sairaalakortteleissa on ollut useampia työmaita kesken. Jos jotakin olisi asennettu valmiiksi, niitä olisi myös saatettu joutua purkamaan katutöiden takia, Pylkkänen taustoittaa.

Liikennevalot ohjelmoidaan kaupungin liikennesuunnittelun ohjeiden mukaan.

– Katuun asennetaan myös riittävästi ilmaisimia, jotka auttavat valojärjestelmää reagoimaan liikenteen määrään ja rytmiin.

– Jalankulkuvaloja tulee Mannerheimintien ylittäville suojateille sekä Saksalankadun risteykseen, Pylkkänen kertoo.