Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Ajokortiton mies ajoi huumeissa ja lähes 4 promillen humalassa Viitostiellä Mikkelissä

Noin 45-vuotias mies oli menettänyt ajokorttinsa jo aiemmin.

Lähes neljän promillen humalassa ajellut kuljettaja jäi kiinni Viitostiellä Mikkelissä sunnuntaina aamupäivällä. Itä-Suomen poliisi kertoo tiedotteessa, että huumetesti osoitti kuljettajan käyttäneen myös huumausaineita.

Noin 45-vuotias mies oli menettänyt ajokorttinsa aiemmin. Tällä kertaa poliisi epäilee häntä törkeästä rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja huumausaineen käyttörikoksesta.

Mies puhalsi 3,8 promillen lukemat. Poliisipartio tavoitti hänet noin kello 10.30.

Nuori kaahari ajoi huumeissa ja humalassa Pieksämäellä

Illalla nuori kuljettaja ajoi poliisipartiota vastaan roimaa ylinopeutta Pieksämäellä. Kuljettaja hurjasteli 111 kilometrin tuntivauhtia alueella, jossa suurin sallittu nopeus on 60 kilometriä tunnissa.

Partio pysäytti auton, jonka noin 20-vuotias kuljettaja puhalsi 1,11 promillea. Myös huumetesti oli positiivinen.

Mies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon ja häntä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, rattijuopumuksesta sekä huumausaineen käyttörikoksesta.

Viisikymppinen huumekuski kiinni Hirvensalmella

Iltapäivällä poliisi pysäytti Hirvensalmella henkilöauton, jonka yli 50-vuotias naiskuljettaja puhalsi nollat, mutta huumetesti oli positiivinen.

Nainen oli menettänyt korttinsa aiemmin. Nyt häntä epäillään rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja huumausaineen käyttörikoksesta.