Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Marraskuun kulttuurikahvilassa Mikkelin kirjastossa kirjaillaan kankaalle ja kuullaan musiikkia kahdelta duolta

Kulttuuri-iltapäivää tähdittävät Lauri Ronimus ja Juha Lindhbohm sekä Pauliina Hintsanen ja Jendrek Prusak.

Musiikkia ja ympäröivää maailmaa syleilevää käsityöaktivismia. Niitä tarjoaa tulevana torstaina järjestettävä Mikkelin kirjaston ja Kulttuurin unelmavuoden marraskuun kulttuurikahvila.

Tapahtuma alkaa käsityöpajalla, jonka teema on nimeltään jalanjälkeni. Kirjastosta kansanvallan kohtaamispaikka -hankkeeseen kuuluvassa työpajassa pohditaan omaa jalanjälkeä ja kirjaillaan kankaalle ajatuksia luonnosta, eläimistä sekä ihmisiä kunnioittavasta maailmasta.

14 ensimmäistä paikalle saapuvaa saavat hankkeen tarjoaman kirjontapaketin. Paikalle voi tulla myös omien välineiden kanssa.

Musisoinnista kulttuurikahvilassa vastaavat ensin Lauri Ronimus ja Juha Lindhbohm. Kaksikon musiikissa laulamista säestävät piano ja trumpetti.

Kulttuurikahvilan päättävät Pauliina Hintsasen esiintymiset pianisti Jendrek Prusakin soittamin sävelin. Hintsanen ja Prusak esittävät kaksi tasatunnein alkavaa settiä.

Kulttuurikahvilaan on vapaa pääsy. Kahvilaa pitävät Mikkelin seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry.

Kerran kuussa järjestettävät kulttuurikahvilat alkoivat maaliskuussa osana Kulttuurin unelmavuosi 2022 -hanketta. Kulttuurikahviloiden tavoitteena on kulttuurikokemuksien juurruttaminen kirjaston toimintaan myös hankkeen jälkeiselle ajalle.

Kulttuurikahvila torstaina 10. marraskuuta kello 14–18 Mikkelin pääkirjaston yläaulassa. Käsityöaktivismipaja #jalanjälkeni toimii koko tapahtuman ajan, Lauri Ronimus ja Juha Lindhbohm esiintyvät kello 14.30 sekä Pauliina Hintsanen ja Jendrek Prusak kello 16 ja 17.