Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Vesijohtovuoto Kangasniemellä korjattu – Hanasta voi tulla aluksi sakkaa, joka ei ole terveydelle vaarallista

Vedenjakelupisteet poistuvat käytöstä perjantaiaamuna.

Vesijohtovuoto Kangasniemen Beckerintiellä on torstai-illan aikana korjattu. Alun perin kunnasta ennakoitiin, että työ ja sen aiheuttama katkos olisivat saattaneet kestää perjantaihin asti.

Kunta tiedotti verkkosivuillaan klo 21, että korjaustyö oli saatu valmiiksi kello 20.45. Katkos kirkonkylällä alkoi kello 14.

Vesihuoltolaitos joutui sulkemaan vesijohtoverkostoa laajalta alueelta. Jopa suunniteltua isompi alue jouduttiin katkaisemaan vedestä. Korjaustöiden valmistumisen jälkeen paineita alettiin jälleen nostaa.

Katkaisu voi aiheuttaa tilapäistä haittaa veden laadulle. Vesijohtoverkoston virtaussuunnissa on ollut muutoksia, ja tämä voi aiheuttaa vesijohtoihin kertyneiden sakkautumien liikkeelle lähtemisen.

Vesihuoltolaitos muistuttaa, että sakat eivät ole terveydelle vaarallista, mutta rauta ja mangaani voivat värjätä pyykkiä. Alkuun hanasta voi tulla myös ilmaa, mikä on normaalia, kun verkosto on päässyt tyhjenemään vedestä. Mikäli vesijohtovesi on sameaa, se johtuu liikkeelle lähteneistä sakoista. Tällöin tulee vettä juoksuttaa kunnes hanasta tulee taas kirkasta vettä.

Tilapäiset vedenjakelupisteet poistetaan käytöstä perjantaiaamupäivän aikana.