Neulekirkossa myös kerätään valmiita neulomuksia hyväntekeväisyyteen.
Mikkelin tuomiokirkkoseurakunta järjestää ensimmäisen neulekirkkonsa tulevana palmusunnuntaina eli 2. huhtikuuta. Messun järjestämispaikaksi on valittu Pitäjänkirkko, johon tarvittaessa mahtuu liki pari tuhatta seurakuntalaista neulomuksineen.
Neulekirkko tarkoittaa sitä, että jumalanpalvelukseen voi luvan kanssa ottaa mukaan kutimen tai virkkuutyön. Työn edistämiseksi virsien sanat heijastetaan kirkon seinälle, eikä virsikirjaa siten tarvitse pidellä käsissä.
Neulekirkkoon voit ottaa mukaan myös neuletöitä, joita haluaa lahjoittaa hyväntekeväisyyteen. Niitä kerätään kirkossa pyykkinaruille ja koreihin.
Ajatuksena on, että jokainen silmukka on rukous käsityön saajan puolesta.
Neulekirkkoja järjestetään tänä keväänä useissa seurakunnissa ympäri Suomen. Ensimmäiset neulekirkot toteutettiin 2010-luvun puolivälissä muun muassa Parkanossa ja Oulussa.
Neulekirkon tapaan Mikkelissä on aiemmin toteutettu teemajumalanpalveluksia muun muassa vauvakirkon ja rockmessun puitteissa.