Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Junaradalla tapahtui kuolemaan johtanut turma maanantaina Mikkelin Otavassa

Pelastuslaitos kävi paikalla ainoastaan toteamassa tilanteen.

Mikkelin ja Mäntyharjun välisellä raideosuudella tapahtui maanantaiaamuna henkilövahinkoon johtanut onnettomuus. Palomestari Jari Iskanius täsmentää, että turma tapahtui Otavan tienoolla. Tapahtuneesta tehtiin hälytys hieman ennen kello 10.30.

Paikalle saapuivat poliisipartio ja ambulanssi. Pelastuslaitoksella ei ollut tehtävää onnettomuuspaikalla.

Itä-Suomen poliisilaitoksen mediapuhelimesta vahvistettiin tiistaina, että raiteilla tapahtui kuolemaan johtanut turma. Poliisissa päätettiin, ettei turmasta tiedoteta tarkemmin julkisuuteen.

VR tiedotti maanantaina, että turman seurauksena Kajaanista Helsinkiin matkaava juna myöhästyy määränpäästään arviolta 30–60 minuuttia.

Lisätty tieto poliisilta 7.3. kello 12.55.