Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Aluehallitus päätti mittavasta ikäihmisten asumispalveluiden hankinnasta − Palvelutuottajat valittiin tarjousvertailun perusteella

Uusilla palvelutuottajilla on mahdollisuus päästä järjestelyyn mukaan vuosittain, sillä hankinta on toteutettu dynaamisena puitejärjestelynä.

Etelä-Savon hyvinvointialue Eloisan aluehallitus päätti kokouksessaan torstaina mittavasta asumispalveluiden hankinnasta ikäihmisille. Yhteensä 65 miljoonan euron arvoinen hankinta turvaa asumispalvelut ikääntyneille koko Etelä-Savon alueella.

Aluehallitus päätti valita palveluntuottajat tarjousvertailun mukaisesti. Palvelutuottajat valittiin kevyempään eli yhteisölliseen asumiseen, ympärivuorokautiseen palveluasumiseen ja lyhytaikaiseen hoitoon palveluasumisessa.

– Kyseessä on merkittävä hankinta ikäihmisten palveluihin. Hankinnan myötä saamme myös yhtenäiset käytännöt ja sopimukset koko alueelle, aluehallituksen puheenjohtaja Heikki Laukkanen toteaa tiedotteessa.

Tarjousvertailun mukaisesti yksityisiltä palveluntuottajilta hankitaan yhteisölliseen asumiseen noin 100 paikkaa, ympärivuorokautiseen palveluasumiseen noin 870 paikkaa ja lyhytaikaisen hoidon palveluasumiseen noin 50 paikkaa.

– Hienoa on, että saimme palvelutuottajia mukaan runsaasti koko hyvinvointialueelta. Hankinta turvaa riittävät palveluasumisen palvelut ikääntyneille koko Eloisan alueella, hyvinvointialuejohtaja Santeri Seppälä sanoo.

Hankinta on toteutettu dynaamisena puitejärjestelynä. Se on voimassa neljä vuotta. Lisäksi optiovuosia on kolme. Dynaaminen puitejärjestely tarkoittaa, että palvelutuottaja ja asumisyksikkö valitaan tarjousvertailun perusteella syntyneen etusijajärjestyksen mukaisesti. Puitejärjestelyyn voi myös vuosittain tulla mukaan uusia palvelutuottajia.

– Yhteisöllistä palveluasumista tarvitaan lisää tulevaisuudessa, joten toivottavasti jatkossa tätä palvelua saadaan Etelä-Savoon lisää myös yksityisten tarjoamana palveluna. Dynaaminen puitejärjestely mahdollistaa uusien palveluntuottajien mukaan tulon jatkossa puitesopimuskauden aikana, ikääntyneiden palvelujen toimialajohtaja Niina Kaukonen sanoo.

Aluehallitus päivitti myös palvelusetelien arvot ikääntyneiden palveluasumisessa hankintaa vastaaviksi. Arvoa nostettiin, jotta palveluseteli on todellinen ja valittavissa oleva vaihtoehto asiakkaalle.