Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Päätoimittajalta Minkä taakseen jättää

Länsi-Savo uutisoi tänään kansanedustajaehdokas Jarno Strengellin (sd.) saamasta rikostuomiosta.

28 vuotta sitten tapahtuneesta pahoinpitelystä on pitkä aika. Strengell oli tapahtuma-aikaan juuri 20 vuotta täyttänyt. Mikkelin käräjäoikeus tuomitsi hänet sakkoihin ja vahingonkorvauksiin.

Rikos on sovitettu. Miksi Länsi-Savo kertoo vanhasta tuomiosta?

Siksi, että äänestäjillä on oikeus tietää tulevien mahdollisten kansanedustajien taustat. Kansanedustajuus on arvokas tehtävä. Strengell itse ei ole tuomiosta julkisuuteen kertonut.

Nyt esiin tulleessa tapauksessa aivan olennaista on, että Strengell on antanut puolueelleen väärää tietoa omasta taustastaan. Jokainen SDP:n ehdokas Kaakkois-Suomen vaalipiirissä on allekirjoittanut ehdokassitoumuksen. Strengell on sitoumuksessaan vakuuttanut, ettei hänellä ole vanhoja rikostuomioita.

Lisäksi Strengell on jo nyt merkittävä yhteiskunnallinen vaikuttaja. Hän toimii muun muassa Mikkelin kaupunginhallituksessa sekä maakunta- ja aluevaltuustoissa.

Median tehtävä on kertoa ikävistäkin asioista. Kun päätöksiä rikostuomioiden uutisoinnista tehdään, sillä ei ole merkitystä, kuka yksittäinen henkilö on kyseessä tai mistä puolueesta hän tulee.

Samat säännöt koskevat kaikkia. Yhteiskunnallinen merkitys ratkaisee.

Äänestäjät taas ratkaisevat, onko vanha tuomio sellainen asia, joka vaikuttaa äänestyskopissa. Historiasta muistamme, että eduskunnassa ja ministereinäkin on toiminut useita henkilöitä, joiden ansioluettelossa on tummia läikkiä.

Kirjoittaja on Länsi-Savon päätoimittaja.