Kaakkois-Suomen vaalipiirissä äänestettiin keskiviikkona noin 20 000 kertaa.
Vuoden 2023 eduskuntavaalien ensimmäisenä ennakkoäänestyspäivänä Kaakkois-Suomen vaalipiirissä äänesti 5,9 prosenttia äänioikeutetuista. Se on noin 20 tuhatta ihmistä.
Äänestysvilkkaus oli hieman laimeampaa kuin vuoden 2019 vaaleissa, jolloin ensimmäisenä ennakkoäänestyspäivänä Kaakkois-Suomessa äänensä antoi 6,1 prosenttia äänioikeutetuista.
Etelä-Savossa ääntään käyttivät ahkerimmin hirvensalmelaiset. Hirvensalmella 8,5 prosenttia äänioikeutetuista (154) kävi äänestämässä heti keskiviikkona.
Koko vaalipiirin alueen suhteellisesti ahkerimmat ensimmäisen päivän ennakkoäänestäjät löytyvät toisesta pikkukunnasta, Miehikkälästä (10,9 prosenttia).
Mikkelissä ennakkoääniä kertyi reilut 2 500 eli kuusi prosenttia äänioikeutetuista kävi äänestämässä ensimmäisenä mahdollisena ennakkoäänestyspäivänä.
Vaalipiirin kaupungeista vilkkainta ennakkoäänestys oli Savonlinnassa, missä 7,1 prosenttia äänioikeutetuista kävi uurnilla. Lukumääräisesti eniten äänestäjiä oli Lappeenrannassa, yli 3 800.
Edellisiin eduskuntavaaleihin verrattuna ensimmäinen ennakkoäänestyspäivä oli vilkkaampi Kangasniemellä, Mikkelissä, Mäntyharjussa ja Pieksämäellä.
Tilanne kunnittain Etelä-Savossa:
Hirvensalmi 8,5 prosenttia (154 äänestäjää)
Juva 6,1 (295)
Kangasniemi 7,9 (346)
Mikkeli 6,0 (2 517)
Mäntyharju 7,1 (334)
Pertunmaa 4,7 (65)
Pieksämäki 6,1 (869)
Puumala 6,8 (129)
Katso Kaakkois-Suomen vaalipiirin kaikkien kuntien tilanne täältä.
Eduskuntavaalien ennakkoäänestys alkoi keskiviikkona. Ennakkoon voi äänestää viikon ajan eli 22.–28. maaliskuuta. Eduskuntavaalien varsinainen äänestyspäivä on sunnuntai 2. huhtikuuta.