Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Esedulle kevään yhteishaussa yli 500 ensisijaista hakijaa – Erityisesti metsäala kiinnosti

Yhteensä hakemuksia Esedulle tuli yli 1 700.

Etelä-Savon ammattiopisto Esedun kevään 2023 yhteishaussa oli tarjolla lähes 20 ammatillista perustutkintoa. Ensisijaisia hakijoita Eseduun oli kaikkiaan yli 500. Lukema sisältää tutkintoon valmentavaan koulutukseen sekä Savonlinnan metsäalalle hakeutuneet. Yhteensä hakemuksia Esedulle tuli kevään yhteishaussa yli 1 700.

Esedun osalta eniten ensimmäisiä hakutoiveita oli Mikkelissä metsäalan perustutkintoon ja toiseksi eniten sähkö- ja automaatioalalle. Pieksämäellä eniten ensimmäisiä hakutoiveita oli metsäalan perustutkintoon ja toiseksi eniten hius- ja kauneudenhoitoalan perustutkintoon.

Hakijat ovat voineet yhteishaussa merkitä itselleen seitsemän eri hakutoivetta. Hakijat ovat voineet esittää hakemuksiin muutospyyntöjä, joten hakutoiveiden osalta voi tulla vielä muutoksia. Yhteishaussa hakeneet peruskoulun päättävät ovat laajentuneen oppivelvollisuuden piirissä.

Yhteishaun lisäksi Esedulle voi hakeutua jatkuvan haun kautta, joka on käynnissä ympäri vuoden. Jatkuvassa haussa on tarjolla myös sellaisia tutkintoja, joita ei ollut yhteishaussa tarjolla. Myös tutkintoon valmentavaan koulutukseen voi hakeutua jatkuvan haun kautta.