Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Ennakkoäänestyksen toinen päivä oli Kaakkois-Suomessa ensimmäistä vilkkaampi – Neljässä kunnassa äänestysaktiivisuus on vielä alle kymmenessä prosentissa

Mikkelissä äänensä on antanut yli 5300 äänioikeutettua.

Ennakkoäänestyksen toinen päivä oli Kaakkois-Suomen vaalipiirissä hieman ensimmäistä vilkkaampi. Uurnilla kävi noin 1400 äänestäjää enemmän kuin ennakkoäänestyksen ensimmäisenä päivänä keskiviikkona.

Torstaina äänesti noin 21 800 henkilöä eli 6,4 prosenttia äänioikeutetuista. Kaikkiaan äänensä on antanut jo 12,5 prosenttia kaakkoissuomalaisista äänioikeutetuista.

Kahden ensimmäisen päivän aikana ääntään ovat käyttäneet ahkerimmin hirvensalmelaiset, joista 15,3 prosenttia äänioikeutetuista eli 278 henkilöä on jo äänestänyt. Torstaina hirvensalmelaisia kävi uurnilla hieman keskiviikkoa vähemmän.

Koko vaalipiirin alueen suhteellisesti ahkerimmat ennakkoäänestäjät löytyvät toisesta pikkukunnasta, Miehikkälästä (17,8 prosenttia).

Mikkelissä ennakkoääniä on annettu 5348 eli 12,7 äänioikeutetuista on jo käynyt äänestämässä. Mikkelissä torstai oli keskiviikkoa vilkkaampi päivä, kuten myös Juvalla ja Pieksämäelläkin.

Vaalipiirin alueella vain Pertunmaalla, Lemillä, Haminassa ja Kotkassa äänestysprosentti on vielä alle kymmenessä. Kaikkein alhaisin se on Kotkassa, missä uurnilla on toistaiseksi käynyt 8,8 prosenttia äänioikeutetuista.

Koko maassa äänestysprosentti on tällä hetkellä 11,5. Jos huomioidaan myös ulkosuomalaiset, niin kaikkien äänioikeutettujen äänestysprosentti on nyt 10,9.

Annetut ennakkoäänet:

Hirvensalmi 15,3 prosenttia (278 äänestäjää)

Juva 12,7 (614)

Kangasniemi 15,1 (660)

Mikkeli 12,7 (5348)

Mäntyharju 13,8 (651)

Pertunmaa 9,1 (125)

Pieksämäki 12,2 (1740)

Puumala 12,8 (242)

Katso Kaakkois-Suomen vaalipiirin kaikkien kuntien tilanne täältä.

Eduskuntavaalien ennakkoäänestys alkoi keskiviikkona ja viimeinen päivä äänestää ennakkoon on 28. maaliskuuta. Eduskuntavaalien varsinainen äänestyspäivä on sunnuntai 2. huhtikuuta.

Lue myös:

Ennakkoäänestys alkaa keskiviikkona – Katso tästä, miten ja missä äänestää ennakkoon Mikkelin seudulla