Uutta maakaapeliyhteyttä rakennetaan noin 40 kilometriä pääasiassa Parkkilantien ja Karkeentien varteen.
Järvi-Suomen Energia Oy rakentaa Mikkelissä Ristiinan ja Anttolan välille uutta runkoyhtyettä. Hangastenmaalta Lappilanmäen kautta Punkakylälle rakennettava runkoyhteys korvaa ilmajohtoverkon.
– Uusi runkoyhteys parantaa alueen sähkön toimitusvarmuutta ja laatua merkittävästi. 50–60-luvuilla metsään rakennettu ilmajohtoverkko on käyttöikänsä päässä ja vikaantuu herkästi, todetaan tiedotteessa.
– Vesistöjä on lähellä, joten siellä on ollut tuulenpuhuria ja sitä kautta sähkövikoja. Saneerauksen myötä alueen sähkövikojen toivotaan vähenevän merkittävästi, sanoo Järvi-Suomen Energian projektipäällikkö Jyri Löppönen.
Uutta maakaapeliyhteyttä rakennetaan noin 40 kilometriä pääasiassa Parkkilantien ja Karkeentien varteen. Työmaa päättyy Anttolantielle.
Uutta ilmajohtoverkkoa rakennetaan alueelle seitsemän kilometriä. Investoinnin arvo on yhteensä 2,2 miljoonaa euroa. Kaivuutyöt ovat jo alkaneet. Autoilijoilta toivotaan tarkkaavaisuutta.
– Parkkilantie on mutkainen. Koneiden ja työryhmien liikkuminen alueella tulee vaikuttamaan liikenteeseen, rakennuttaja Rejlers Oy:n projekti-insinööri Jussi Vitikainen huomauttaa.
Uuden runkoyhteyden on määrä valmistua vuoden loppuun mennessä. Vanhan verkon purku- ja muut viimeistelytyöt jatkuvat kevääseen 2024.
Hankkeessa on mukana Järvi-Suomen Valokuitu Oy, joka rakentaa valokuituverkkoa. Yhteishankkeella pystytään minimoimaan kaivuutöistä asukkaille syntyvä haitta ja jakamaan kaivuiden kustannuksia.
Järvi-Suomen Energia rakentaa sähköverkkoa ja varmistaa sähköntoimituksen alueensa asiakkaille tasapuolisesti ja mahdollisimman taloudellisesti. Verkon parantamishankkeet merkitsevät paljon aluetaloudelle.