
Saimaan rantaan kohoavaan kerrostaloon tulee kaupan tilojen lisäksi yhdeksän asuntoa.
Uuden K-Marketin rakentaminen Puumalan kirkonkylään sai sinetin tiistaina maa-aluetta koskevan kiinteistökaupan myötä. Kunta myi tontin osoitteessa Keskustie 10 Keskolle ja kiinteistöyhtiö Puumalan Helmelle.
– Olemme pitkään etsineet kaupalle paikkaa Puumalasta, ja nyt pääsemme loistavalle sijainnille Saimaan rannalle. Kauppahanke on merkittävä, sillä se on ainoa uudisrakentamisen K-Market-kohde itäisessä Suomessa tänä vuonna, kertoo Keskon aluejohtaja Jere Penttilä tiedotteessa.
Saimaan rantaan rakennettavaan, noin 1 650 kerrosneliön suuruiseen kiinteistöön tulee sekä kauppa että asuntoja.
Maanrakennustyöt tontilla ovat jo käynnissä ja tavoitteena on, että asuinliikekerrostalo valmistuu kesäksi 2024.
– Kerrostaloon tulee yhdeksän asuntoa ja jokaisesta asunnosta on näkymä Saimaalle omalta isolta lasitetulta parvekkeelta, kertoo Arto Kontio Puumalan Helmi Oy:stä.
Kunnan ja yritysten välisen esisopimuksen mukaan lopullinen kiinteistökauppa oli tehtävä toukokuun loppuun mennessä. Rakentaminen pääsee kokonaisuudessaan alkamaan, sillä asuinliikekerrostalon rakennuslupaa koskeva päätös on saanut lainvoiman.
Lue lisää:
Kesko aikoo rakentaa uuden K-marketin Puumalaan – Taloon tulee myös asuntoja, katso havainnekuvat