Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Etelä-Savon reservipiirien jäsenistä aletaan kouluttaa valmiusjoukkoa, joka tukee poikkeusoloissa viranomaisia

Alueelliset valmiusjoukkueet muodostetaan ensin Mikkeliin, Pieksämäelle ja Savonlinnaan. Valmiusjoukot voivat avustaa esimerkiksi myrskytuhojen tai sähkökatkon sattuessa.

Etelä-Savossa toimivat Suur-Savon Reserviupseeripiiri ry ja Suur-Savon Reserviläispiiri ry aloittivat noin puoli vuotta sitten Valmius25-hankkeen.

Siinä koulutetaan reservipiirien jäseniä toimimaan viranomaisten apuna mahdollisissa poikkeusoloissa. Niitä voivat olla esimerkiksi tulvat, myrskytuhot, sähkökatkot tai ongelmat vesihuoltojärjestelmässä.

– Varautumistoiminta sopii erinomaisesti täydentämään reserviläistoimintaa ja muutakin vapaaehtoista maanpuolustustyötä, sanoo hankejohtajana toimiva mikkeliläinen Markku Vänttinen tiedotteessa.

Hankkeen myötä reservipiirien toiminnassa korostetaan yhä enemmän siviiliyhteiskunnan varautumista ja sen kestävyyttä poikkeusoloissa. Tukitehtäviä varten hankitaan tarpeellista kalustoa ja laitteita.

Nyt hanke on vaiheessa, jossa käytännön toiminta voidaan aloittaa. Vuosina 2023–2025 Etelä-Savossa koulutetaan noin 30 reserviläisyhdistysten jäsentä toimimaan kuntien, poliisin, pelastustoimen ja terveydenhuollon apuna.

– Meillä on selkeä kuva, mitä muut toimijat jo tekevät ja millaista tukea eri viranomaiset toivovat uudelta joukoltamme, Vänttinen kertoo.

Tositilanteen tullessa eteen reserviläisyhdistysten joukko toimii viranomaisten kutsusta ja heidän työnjohtonsa alaisena.

– Muodostamme alueelliset valmiusjoukkueet ensi vaiheessa Mikkeliin, Pieksämäelle ja Savonlinnaan. Myöhemmin organisoituja osastoja voi muodostua myös muille Etelä-Savon paikkakunnille, täsmentää hanketyöryhmän jäsen Hannu Penttilä.

Valmiusjoukkueiden yhteistoimintaa muiden toimijoiden kanssa testataan muun muassa Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen kotiseutuharjoituksissa sekä eri viranomaisten omissa harjoituksissa.