Joka 10. antoi jo äänensä seurakuntavaaleissa Mikkelissä ja Puumalassa

Seurakuntavaalien varsinainen äänestyspäivä on ensi sunnuntai, 15. marraskuuta

Seurakuntavaalien ennakkoäänestys päättyi lauantaina. Varsinainen vaalipäivä on sunnuntai 15. marraskuuta.

Mikkelin tuomiokirkkoseurakunnan jäsenistä äänioikeuttaan on käyttänyt 3 225 seurakuntalaista eli 10,3 prosenttia äänioikeutetuista. Kaikkiaan Mikkelissä ja Puumalassa toimivalla seurakunnalla on hieman runsas 31 000 jäsentä.

Vilkkain ennakkoäänestyspäivä tuomiokirkkoseurakunnassa oli keskiviikko, jolloin annettiin yhteensä 872 ääntä. Myös ennakkoäänestyksen aloituspäivänä eli tiistaina ääntään käytti lähes 800 seurakuntalaista.

Vilkkaimpia ennakkoäänestyspaikkoja olivat Mikkelissä Stellan ja Graanin kauppakeskukset, mutta myös Mikkelin seurakuntakeskuksella on käynyt useampi sata äänestäjää. Äänestäminen on ollut mahdollista myös alueseurakuntien pysyvissä äänestyspisteissä tai alueilla kiertäneessä vaaliautossa.

Varsinaisena vaalipäivänä sunnuntaina 15.11. tuomikirkkoseurakunnan jäsen voi äänestää vain Mikkelin Pitäjänkirkossa. Äänestyspaikka aukeaa kello 11 ja sulkeutuu kello 20. Seurakunta järjestää äänestyksen ajaksi lapsiparkin sekä kello 12–15 vaalikahvit Kirkonmäen seurakuntatalolla.

Äänestystä varten riittää kuvallinen henkilöllisyystodistus. Myös kotiin tulleen ilmoituksen äänioikeudesta voi ottaa mukaan.

Seurakuntavaaleissa saavat äänestää vaalipäivään mennessä 16 vuotta täyttäneet evankelisluterilaisen kirkon jäsenet. 16-vuotiaat saivat äänioikeuden ensimmäisen kerran vuoden 2010 seurakuntavaaleissa.

Äänestysaktiivisuus on laskenut Mikkelin tuomiokirkkoseurakunnassa tasaisesti vuodesta 2010 lähtien, jolloin äänestysprosentti oli 15,2. Edellisissä seurakuntavaaleissa vuonna 2022 se oli tuomiokirkkoseurakunnassa 10,9, kun koko maan äänestysprosentti oli 12,7.

Seurakuntavaalien yhteydessä toteutetaan seurakuntavaalikeräys, jonka tuotoilla tuetaan lapsia ja nuoria kriisien keskellä Suomessa ja maailmalla. Keräys toteutetaan yhteistyössä Kirkkopalvelujen Kotimaanavun, Kirkon Ulkomaanavun, Suomen Lähetysseuran ja Suomen Pipliaseuran kanssa.