ManU-faneilla jälleen protesti ennen tappioon päättynyttä Liverpool-kohtaamista

Ilman tätä tulosta ei olisi puhettakaan jatkosta, sanoi Liverpoolin valmentaja Jurgen Klopp. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Englannin Valioliigan torstai-illan huippukamppailu päättyi Manchester Unitedin kirvelevään tappioon, kun Liverpool läimi isännän kanveesiin selkein 4–2-luvuin. Voiton myötä Liverpool jatkaa kamppailua paikasta seuraavan kauden Mestarien liigassa.

Liverpoolin on yhä voitettava kolme jäljellä olevaa peliänsä varmistaakseen paikkansa Valioliigan kärkinelikossa. Nyt napattu voitto oli näistä haastavin, sillä edellinen vierasvoitto ManU:a vastaan oli vuodelta 2014.

– Olemme yhä pelissä ja kisassa. Se oli kaikki, mihin pystyimme tänään. Ilman tätä tulosta ei olisi puhettakaan jatkosta, sanoi Liverpoolin valmentaja Jurgen Klopp.

Ottelu oli saanut illalla lisäjännitettä, kun ManU:n kannattajat kerääntyivät Old Trafford -stadionin ulkopuolelle protestoimaan seuran omistajia vastaan. Ottelu piti pelata 11 päivää sitten, mutta rajuiksi äityneet protestit pakottivat siirtämään ottelun.

Levottomuudet varjostivat

Turvatoimia Old Traffordilla oli kiristetty tuntuvasti, ja Unitedin pelaajat saapuivat stadionille reilusti etuajassa. Liverpool puolestaan tuli paikalle reilu tunti ennen kello 22.15 Suomen aikaa alkanutta peliä. Aiemmin kerrottiin, että Liverpoolin joukkueen bussin matka olisi pysäytetty ja bussin renkaat puhkottu, mutta myöhemmin arveltiin, että kyseessä olikin harhautus: joukkue käyttikin eri bussia.

United-fanien raivo seuran amerikkalaisomistajia eli Glazerin perhettä kohtaan on kiihtynyt sen jälkeen, kun ManU lähti mukaan kohuttuun Superliiga-projektiin. Superliiga tyrehtyi alkuunsa, ja ManU-omistajat kiirehtivät pyytämään faneilta anteeksi, mutta tunteet ovat kannattajilla yhä hyvinkin pinnassa.

Juuri ManU ja Liverpool olivat mediatietojen mukaan suurimmat hanketta ajaneet seurat. Molemmilla seuroilla on viime vuosina ollut vaikeuksia turvata paikkansa Mestarien liigassa.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka