Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Laine keihästi 80-metrisen ja lähtee yleisurheilun EM-finaaliin suosikkina – "Kova kilpailu siitä tulee"

Topias Laine heitti perjantaina miesten keihäänheiton karsinnassa ylivoimaisesti pisimmälle Tallinnassa alle 23-vuotiaiden EM-kilpailussa. Laine sivalsi avausheitollaan 80,67 ja lähtee sunnuntaiseen finaaliin mestarisuosikkina.

– Varmaan 2–3 kaveria heittää finaalissa yli 80 metriä. Kova kilpailu siitä tulee, Laine arvioi tiedotteessa.

Laineen ohella finaalissa heittävät myös Teemu Narvi ja Aleksi Yli-Mannila. Narvi oli karsinnan viides tuloksella 75,76 ja Yli-Mannlla 11:s heitettyään 71,81.

Laineelle, 19, EM-karsinta oli tällä kaudella kolmas kilpailu, jossa hän on heittänyt yli 80 metriä. Oma ennätys on Orimattilassa kesäkuussa heitetty 81,08.

– Heittäminen tuntui aika helpolta. Rento heitto, sain keihään hyvään asentoon. Laine arvioi karsintaheittoaan.

Sunnuntaiseen mestaruustaistoon Laine on valmis.

– Alkukaudesta oli lähentäjälihaksen kanssa pientä ongelmaa. Nyt kaikki on kunnossa. Kunto on hyvä, ja fokus on koko kesän ollut tässä kilpailussa.

Karsintarajan 77 metriä ylitti Laineen ohella vain Valko-Venäjän Pavel Sasimovitsh, jonka tulos 77,49 oli hänen tämän kauden parhaansa.

"Liikkeelle maltillisesti"

Narvi heitti karsinnan parhaan tuloksensa kolmannella kierroksella.

– Läksin liikkeelle maltillisesti, säästöliekillä. Vasta kolmanteen heittoon kiristin tahtia, Narvi kertoi.

Narvi on tällä kaudella heittänyt ennätyksekseen 79,77.

Yli-Mannila sinetöi finaalipaikan kolmannella yrityksellään, joka kantoi 71,81. Kaksi edellistä heittoa jäivät alle 65 metrin.

– Tästä meinasi tulla minun urani suurin floppi. Ensimmäinen heitto meni läpi. Toinen, joka oli hyvä ja olisi ollut pisin, meni sormista läpi. Kolmanteen sain sitten kasattua itseni, Yli-Mannila sanoi.

Suomalaisnaiset kärjen tuntumassa

Myös Suomen keihäsnaiset läpäisivät karsinnan ja etenivät sunnuntaiseen finaaliin. Elina Kinnunen kiskaisi keihäänsä tulokseen 53,73 ja oli karsinnan kuudes. Julia Valtanen oli kahdeksas tuloksella 53,45 ja Roosa Ylönen yhdestoista 52,28 metrin siivulla.

Karsinnan voitti Saksan Julia Ulbrict uudella ennätyksellään 55,77. Kinnusen ennätystulos kalpenee saksalaisen heitolle reilut 30 senttiä.

– Veikkaan, että nyt mitaleille pitää heittää 57–60 metriä. Moni varmasti parantaa karsinnasta, Kinnunen totesi Urheiluliiton verkkosivuilla.

Valtanen ei ollut Kinnusen kanssa aivan samoilla linjoilla.

– 55 metriä riittää mitaliin. Finaalissa pitää pystyä parempaan, jos meinaa pystyä taistelemaan sijoituksista, viime kesänä ennätyksensä 57,91 latonut Valtanen arvioi.

Keskitalo jäi välieriin

Naisten 100 metrin aitajuoksussa Saara Keskitalo sijoittui välierässään seitsemänneksi ajalla 13,78 eikä edennyt finaaliin. Vastatuulta juoksussa oli yli 2,1 metriä sekunnissa.

Keskitalo juoksi aamupäivän alkuerässä sadasosan paremman ajan.

– Lähtö ei onnistunut ihan niin hyvin kuin alkuerässä, muuten tämä oli tasaisempi juoksu, Keskitalo sanoi.

Keskitalo on tällä kaudella juossut ennätyksekseen 13,54. EM-finaaliin olisi vaadittu tulos 13,52.

Juuso Peltola ylsi aamupäivällä miesten 110 metrin aitajuoksun alkueränsä viidenneksi ajalla 14,43, joka ei riittänyt välieriin.

Saga Andersson selviytyi karsinnasta naisten seiväsfinaaliin tuloksella 420.