Ranska kaatoi Yhdysvallat olympiakoripalloilun avauspäivänä

Olympiaturnauksen avauksessa Ranska kaatoi Yhdysvallat 83–76. Kuvassa Ranskan Moustapha Fall ja Thomas Heurtel sekä Yhdysvaltojen Kevin Durant (kuvassa keskellä). Heikki Saukkomaa / LEHTIKUVA

Raiko Häyrinen / STT

Olympiakoripalloilun voittajasuosikkeihin aina kuuluva Yhdysvallat on saapunut Tokioon hankalassa tilanteessa. Olympiaturnauksen avauksessa Ranska kaatoi Yhdysvallat 28 pistettä heittäneen Evan Fournierin johdolla 83–76.

Koronapandemian takia NBA-kausi päättyi tavallista myöhemmin kesällä, ja siksi Yhdysvalloilla oli takanaan vain kuusi yhteisharjoitusta ennen Tokiota – ja sekin koski vain harjoitusleirin alusta mukana olleita pelaajia.

Joukkueen kokoonpanoon tehtiin viime hetkillä muutoksia, kun Bradley Beal putosi pois koronaviruksen ja Kevin Love pohjevamman vuoksi. Lisäksi Zach LaVine matkasi Tokioon vasta muun joukkueen jälkeen korona-altistuksen takia. Lisäksi NBA:n loppuottelusarjassa pelanneet Jrue Holiday, Khris Middleton ja Devin Booker olivat saapuneet Tokioon vasta lauantaina.

Tämän vuoksi ei ollut yllätys, että Yhdysvaltain yhteispeli hyökkäyspäässä oli kaukana hiotusta. Amerikkalaisten pelitilanneheittotarkkuus jäi 36 prosenttiin.

Ranska nykäisi kolmannella neljänneksellä

Puoliajalla Yhdysvallat johti 45–37, mutta kolmannen neljänneksen alussa Ranska imi eron neljään pisteeseen (49–45) ja Kevin Durant sai neljännen virheensä.

Yhdysvallat on matkassa urheilullisella ja heittovoimaisella, mutta suhteellisen lyhyellä joukkueella, joka vaihtoi vartioitavia kaikissa palloscreeneissä. Kolmannella neljänneksellä Ranska vastasi siirtymällä isoon viisikkoon ja puskemalla palloa korin alle Rudy Gobertille ja Vincent Poirierille, joka nosti Ranskan tasatilanteeseen 52–52. Ranska vei kolmannen neljänneksen 25–11 ja lähti viimeiselle neljännekselle 62–56-johdossa.

Päätösneljänneksen ensimmäisten neljän ja puolen minuutin aikana Yhdysvallat jyräsi 69–63-johtoon päivä aiemmin Tokioon saapuneen Holidayn johdolla. Ranska punnersi eron umpeen ja meni Fournierin kolmosella 76–74-johtoon minuutti ennen loppua. Durant ja Holiday pääsivät yrittämään aivan vapaasti kolmen pisteen viivan takaa, mutta heittivät ohi. Nando de Colon, Fournierin, Gobertin ja Nicolas Batumin vapaaheitot sinetöivät loppuluvut.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka