Amerikkalaisuimari Ryan Murphy taipui hopealle Tokion olympialaisten miesten 200 metrin selkäuinnissa, ja vihjaili kisan jälkeen venäläisvoittaja Jevgeni Rylovin voittaneen kisan "joka ei luultavasti ollut puhdas".
Murphy hävisi Tokiossa Ryloville jo toistamiseen, sillä Rylov oli voittaja myös 100 metrin selkäuinnissa. Murphyn edelle satasella ehti venäläisistä myös Kliment Kolesnikov. Perjantaisen tappion jälkeen Murphylta kysyttiin, oliko kisa hänen mielestään reilu.
– Minulla on sellaiset 15 ajatusta, joista 13 on sellaisia, että ne saisivat minut vaikeuksiin. Sellaista se on. On henkisesti erittäin raskasta tahkota vuosi läpi ja (ajatella) että uin kisaa, joka ei luultavasti ollut puhdas, Murphy totesi.
Rylov ei ole koskaan jäänyt kiinni dopingtestissä. Hän kertoi yllättyneensä vihjailusta.
– Olen aina ollut puhtaassa kunnossa. Tuen puhdasta urheilua sydämeni pohjasta. Olen omistanut koko elämäni tälle lajille, Rylov vuodatti lehdistötilaisuudessa.
Venäjä on maana suljettu Tokion kisoista, sillä se kärsii valtiojohtoisesta dopingohjelmasta saamaansa rangaistusta. Venäläisurheilijoita kilpailee Tokiossa kuitenkin yli 330, Venäjän olympiakomitean joukkueen nimellä. Venäjän lippua ja kansallishymniä kisoissa ei nähdä eikä kuulla.
– Kuinka voittomme hermostuttavatkin joitakin kollegoitamme. Olemme täällä olympialaisissa, kyllä. Meillä on (siihen) kaikki oikeudet. Pitipä joku siitä tai ei, Venäjän olympiakomitea tviittasi.
– Emme lohduttele teitä. Antakaa anteeksi niille, jotka ovat heikompia. Jumala on heidän tuomarinsa – ja meidän avustajamme.
Kremlin tiedottaja Dmitri Peskov kommentoi hänkin asiaa.
– Urheilijoidemme pitäisikin ottaa mitaleita – mieluummin kultaisia sellaisia – eikä kiinnittää huomiota mihinkään tuollaiseen. Mitalistit ovat kritiikin ulkopuolella.