Wilma Murto ei pelkää Suomen ennätyksen tyhjentäneen akkuja

Murto paransi viime viikonloppuna Suomen ennätystä. Emmi Korhonen / LEHTIKUVA

Petteri Ikonen / STT

Seiväshyppääjä Wilma Murtoa voi kutsua nyt myös opiskelija Wilma Murroksi, koska hän aloitti elo-syyskuun taitteessa opinnot ammattikorkeakoulussa Turussa. Medianomin tutkintoon tähtäävä koulutus on vasta alussa, ja Murron keskittyminen on tiukasti yleisurheilukaudessa vielä tämän viikonlopun.

Naisten seiväshyppykilpailu käynnistää perinteisen Ruotsi–Suomi-maaottelun stadionlajit lauantaina iltapäivällä. Millaisia ajatuksia kilpailu herättää?

– Voittaa tarttis, Murto sanoi perjantaina STT:lle ja puhkesi nauramaan.

Murto pääsee kilpailuun hyvässä vireessä, sillä hän taivutti viime viikonloppuna Kalevan kisoissa SE-tuloksen 472. Hän yritti myös tulosta 480, mutta muistuttaa, ettei maaottelussa ajatus saa karata liian kauas alkukorkeuksista.

– Varmaan aika normikaavalla kilpailu etenee. Korotukset ovat vielä auki, mutta jostain 430 paikkeilta lähden liikenteeseen. Sitten vähän tilanteen mukaan edetään. Pitää ajatella maaottelupisteiden kannalta, kun kilpailu etenee ja sijoitukset alkavat muotoutua. Sen jälkeen niin korkealle kuin pystyy, Murto suunnitteli.

Onko sellainen olo, että Tukholman alkuillassa olisi mahdollisuuksia ylittää 480?

– On joo. Yritykset 480:stä (Kalevan kisoissa) näyttivät siltä, että sitä on mahdollista kutitella. Mutta ehkä itsellä mielessä on 475, joka on MM-hallien raja. Sitä voisi tavoitella seuraavaksi. Ensin pitää tietysti ylittää ne 430 ja 450, että pääsee yrittämään korkeampia. Ei pidä ajatella liian pitkälle, 23-vuotias Murto muistutti.

"Kroppa voi hyvin"

Naisten seiväshyppykilpailu alkaa Suomen aikaa 16.53. Lauantain odotetuimpiin lajeihin kuuluvat myös miesten keihäänheitto ja Sara Kuiviston suomalaistähdittämä naisten 800 metrin juoksu, joka päättää kisapäivän hieman ennen iltayhdeksää.

Suomen keihäskunniaa puolustavat Jami Kinnunen, Toni Kuusela ja Topias Laine. He tavoittelevat kolmoisvoittoa, johon saattaisi olla mahdollisuus myös seiväshyppypaikalla. Murron lisäksi Suomen seivästriossa kilpailevat Saga Andersson ja Elina Lampela.

– Parhaassa tapauksessa meillä on mahdollisuus kolmoisvoittoon, mutta Ruotsin (Michaela) Meijer on ylittänyt 480. Loppukaudesta hänellä on ollut haasteita, joten Sagan hyvä päivä ja Meijerin huono päivä, niin kisa kääntyy meille. Olemme nyt iskukykyisempi seiväsporukka kuin ennen, olympialaisissa viidenneksi yltänyt Murto sanoi.

Hän oli helpottunut, kun pystyi Kalevan kisoissa parantamaan viisi vuotta vanhaa ennätystään ja vakuuttaa latinkia riittävän edelleen.

– Kroppa voi hyvin, mutta kyllähän viime viikonloppu ja kausi painavat. Yleisfiilis on ollut väsynyt, mutta kroppa säästää kohti viikonloppua. Lauantaina on jo ihan erilainen olo. Ekat koulupäivät ovat myös verottaneet, jo lukioikäisenä Turkuun muuttanut Salon Vilppaan urheilija sanoi.

Kommentoi

Mainos: Länsi-Savo

Monipuoliset digisisällöt koko kotiin

Palvelut

Ruokapaikka