Kalle Rovanperä lähellä voittoa Kreikan MM-rallissa – ”Täytyy ajaa ihan täysillä”

Rovanperä jahtaa Kreikassa toista MM-osakilpailuvoittoaan. AFP / LEHTIKUVA

Aki Hietavala / STT

Toyotan Kalle Rovanperä on kiinni uransa toisessa MM-osakilpailuvoitossa, sillä nuori suomalaiskuski lähtee Kreikan MM-rallin päätöspäivään puolen minuutin johtoasemassa ennen Hyundain Ott Tänakia.

Sunnuntaina Kreikassa ajetaan kolme erikoiskoetta, joilla on mittaa hieman alle 70 kilometriä. Vaikka ero on tuntuva, ei liikaa voi varmistella.

– Ei tosiaan voi vain körötellä. Näyttää siltä, että täällä on oltava tosi raju ajotyyli, pitää hyökätä paljon. Jos yhtään nostaa jalkaa kaasulta, tulee paljon takkiin. Huomenna ei voi yhtään nostella, täytyy ajaa ihan täysillä, suomalaisnuorukainen mietti.

Rovanperä karkasi Tänakilta ja tallikaveriltaan Sebastien Ogierilta lauantain aamupäivän erikoiskokeilla, kun jyväskyläläinen tykitti neljä pohja-aikaa peräjälkeen. Ogier on jäänyt Rovanperästä 40,2 sekuntia.

– Hyvä päivä oli ehdottomasti. Aamun lenkki meni täydellisesti. Iltapäivällä mentiin vähän säädöissä vikaan. Kokeiltiin saada lisää tukea alustasta, mutta pitoa hävisi liikaa. Joutui vähän puskemaan, että pysyi vauhdissa mukana, Rovanperä summasi.

. Iso hatunnosto Kallelle .

Tänakilla on iso työmaa sunnuntaina, mikäli virolainen mielii vielä haastaa Rovanperän.

– Kaikki on tietenkin mahdollista, mutta Kalle on ajanut hyvällä rytmillä koko ajan. Olemme tehneet kovasti töitä auton säätöjen kanssa viikonlopun aikana. Tänään iltapäivällä auto tuntui ensimmäistä kertaa hyvältä, Tänak sanoi.

Ogier puolestaan keskittyy varmistelemaan kolmatta sijaansa, joka olisi ranskalaiselle erittäin tärkeä mestaruuskamppailun kannalta. Myös Jari-Matti Latvalan johtamalle Toyotalle sijat yksi ja kolme olisivat makoisat valmistajien MM-sarjassa.

– Minä jatkan omalla suunnitelmalla, enkä ota ylimääräisiä riskejä. Ajan sillä vauhdilla, mikä tuntuu hyvältä. Kallelle kuitenkin iso hatunnosto. Hän ajoi mahtavan päivän ja on kiinni voitossa. Näillä sijoilla saisimme myös tallille hyvät pisteet, Ogier kertoi.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka