Müller iski tappiolta nousseen Saksan lähelle MM-kisapaikkaa

Saksalaiset juhlivat Thomas Müllerin maalia. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Nelinkertainen maailmanmestari Saksa nousi lähelle paikkaa ensi vuoden jalkapallon miesten MM-kisoihin nousemalla kotonaan tappiolta 2–1-voittoon Romaniasta.

Konkarihyökkääjä Thomas Müller teki isännille tärkeän voittomaalin kymmenen minuuttia ennen loppua.

Romania oli mennyt Hampurissa avauspuoliajalla johtoon Ianis Hagin maalilla, mutta Serge Gnabry tasoitti toisen puoliajan alussa. Vaihdosta tulleen Müllerin osuma oli hänen maajoukkueuransa 40:s.

Lohkokakkonen Armenia pelasi 1–1-tasapelin Islannin vieraana, ja Saksa venytti johtonsa jo kuuteen pisteeseen. Saksalla on mahdollisuus varmistaa MM-kisapaikka, kun se kohtaa maanantaina Pohjois-Makedonian vieraissa.

G-lohkossa Hollanti vahvisti asemiaan MM-kisapaikkaa ajatellen voittamalla Latvian vieraissa 1–0. Illan ainoan maalin Riiassa teki 19. minuutilla Davy Klaassen.

Hollanti sai lohkon kärjessä hieman hajurakoa, kun sen kanssa tasapisteissä ollut Norja pelasi Turkin vieraana 1–1-tasapelin. Norja on nyt kahden ja Turkki neljän pisteen päässä oranssipaidoista, joilta edellinen MM-lopputurnaus jäi väliin.

H-lohkon kärjessä Kroatian ja Venäjän tasainen taistelu lohkovoitosta ja suorasta MM-kisapaikasta jatkuu. Kumpikin voitti oman ottelunsa, joten joukkueet jatkavat tasapisteissä. Edellisten MM-kisojen finalisti Kroatia löi vieraissa Kyproksen 3–0 ja Venäjä kukisti Slovakian 1–0.

E-lohkossa Tshekki ja Wales pelasivat Prahassa 2–2-tasapelin ja jatkavat tasapisteissä taistelua lohkon kakkossijasta, Wales tosin on pelannut ottelun vähemmän. Lohkoa ylivoimaisesti johtavan Belgian MM-paikka on sinettiä vaille varma.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka