Admiral As ravasi ykköseksi Örebron Hopeadivisioonassa

Timo Mahlamäki / STT

Reijo Liljendahlin valmentama Admiral As palasi voittokantaan Örebron Hopeadivisioonassa lauantaina. Viikko sitten Solängetissä ruuna laukkasi. Admiral As on tänä vuonna juossut yhdeksän kilpailua ja voittanut kuusi kertaa.

Lauantain 75-kierros alkoi Admiral Asin näytöksellä. Örjan Kihlström luotti hevoseensa ja ajoi rohkeasti eteenpäin. Admiral As pääsi keulaan kierroksen juoksun jälkeen. Liljendahlin valmennettava hallitsi ja voitti 125 000 kruunua ajalla 12,0a/2140m.

Kakkossuosikki Emoji juoksi voittajan takana. Se kiri hyvin, mutta Admiral Asin ohi ei ollut asiaa. Jonna Irrin ja Taneli Säteen Majestic Man kiersi alun kolmatta rataa ennen kuin pääsi parijonoon. Rikard N. Skoglundin ajama Majestic Man kiri hyvin ja oli viides maalissa.

Monen huippuhevosen valmentaja Reijo Liljendahl uskoo, että Admiral As on hänen paras hevosensa.

– Olen aivan haltioitunut tästä hevosesta. Minulla on nyt valmennuksessa hevonen, jota parempaa ei aikaisemmin ole ollut. Ajamme vielä 75-finaalin, sen jälkeen aloitamme valmistautumisen ensi kauteen.

Kultadivisioona sujui Mellby Freen tahdissa. Björn Goopin ajama tamma veti juoksua maaliin saakka. Kovaa kirinyt Milliondollarrhyme pääsi lähelle, mutta jäi kakkoseksi.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka