Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mikkelin Urheilutanssijoille myönnettiin valtakunnallinen vuoden tanssiurheiluteko -palkinto – "Tämä riskinotto kannatti"

Seura juhlii palkintoaan hyväntekeväisyystansseilla omalla tanssisalillaan.

Suomen Tanssiurheiluliitto on myöntänyt vuoden 2021 Vuoden Tanssiurheiluteko -tunnustuspalkinnon Mikkelin Urheilutanssijat ry:lle. Perusteluna palkinnolle tanssiurheiluliitto mainitsee oman tanssisalin rakentamisen keskellä synkintä koronasulkua ja rakentamisen dokumentoinnin seuran some-alustojen ja videoiden avulla.

Mikkelin Urheilutanssijoiden tanssisali sijaitsee Mikkelin Karkialammella vanhassa kasarmirakennuksessa.

– Mikkelin Urheilutanssijat rakensivat oman tanssisalin tilanteessa, missä useaan kuukauteen ei ollut voinut tanssia edes oman puolison kanssa kaupungin salien ollessa suljettuna. Vaikka koko seuratoiminta oli keskeytynyt vuoden ajan, niin seura-aktiivit uskoivat tulevaisuuteen ja panostivat oman tilan kehittämiseen, kertoo Mikkelin Urheilutanssijoiden puheenjohtaja Heikki Kirjavainen tiedotteessa.

– Tämä riskinotto kannatti, sillä syksyn 2021 peruskurssi täyttyi jo kuukausi ennen kurssien alkamista, ja uudet harrastajat ovat ottaneet viihtyisät harjoitustilat tyytyväisinä vastaan.

Suomen Tanssiurheiluliiton tanssilajiperheeseen kuuluu 78 jäsenseuraa, ja liitto edustaa muun muassa seuraavia tanssiurheilulajeja; breakdance, nykytanssi, showtanssi, jazztanssi, street dance, paratanssi, rock’n’swing-tanssit, salsa, kilpa-aerobic sekä vakio- ja latinalaistanssit.

Mikkelin Urheilutanssijat juhlii palkinnon saamista perjantaina 10. joulukuuta järjestämällä omalla salillaan Tehdään hyvää tanssien -tilaisuuden. Seura järjestää kaksi 45 minuutin yhteistanssitilaisuutta kello 17.30 alkaen. Teemoina ovat Lavis lavatanssijumppa ja Tanssin taikaa ja tasapainoa lattarien tahtiin. Molempia ohjaa tanssinopettaja Mari Kurtti.

Lue lisää: Mikkelin salipula sai Mikkelin Urheilutanssijat kunnostamaan oman tilan – "Olemme olleet todella tyytyväisiä, että saimme tämä aikaiseksi