Ässät ei häkeltynyt perjantaisesta Ilves-tappiosta Tampereella. Lauantaina Ilves oli Porissa vaikeuksissa, kun Ässät karkasi kolmen maalin johtoon hieman yli puolessa erässä.
Ensimmäinen erätauko muutti paljon ottelun kulkua. Ilves nousi ensin tasoihin ja lopulta 4–3-jatkoaikavoittoon jääkiekon Liigassa. Voitto tarkoitti Ilvekselle nousua liigakärkeen yhden pisteen erolla HIFK:hon.
– Ässät oli juuri niin sisuuntunut kuin koetimme joukkuetta varoitella. Ensimmäisellä tauolla katsoimme toisiamme silmiin ja päätimme, että peli ei ole vielä ohitse, kuvaili Ilveksen päävalmentaja Jouko Myrrä.
– Jääkiekossa sattumalla ja onnellakin on osuutensa. Nyt kiekot pomppivat meille, Myrrä sanoi.
Ilves kampesi tasoihin, kun kolmatta erää oli jäljellä ainoastaan yhdeksän sekuntia. Jatkoajan viimeisellä minuutilla Joonas Oden niittasi voiton illan toisella osumallaan. Ässille tarjolla olleet kolme pistettä vaihtuivat yhteen pisteeseen.
– Loppu jätti aika katkeran maun, sillä emme pystyneet loppuun asti pitämään johtoamme. Ilves pääsi aika vapautuneesti tulemaan kovaan takaa-ajoon, harmitteli Ässien päävalmentaja Karri Kivi.