Tero Seppälä on saanut olympialaisissa kiusakseen auringon – takaa-ajoon eteni kolme suomalaismiestä

Tero Seppälä on saanut Pekingin talviolympialaisissa monesta muusta huippuampumahiihtäjästä poiketen riesakseen auringon. Syynä on se, että Seppälä on vasenkätinen, ja laskevan auringon valo häiritsee hänen tähtäämistään ampumapaikoilla.

Ampumahiihdon olympiakilpailut järjestetään Zhangjiakoussa paikallista aikaa alkuillasta, jolloin aurinko laskee kilpailujen aikana. Lauantaina miesten pikamatkalla Seppälä sijoittui parhaana suomalaisena 25:nneksi. Hänelle kertyi kolme ohilaukausta, makuulta yksi ja pystystä kaksi.

– Tietysti harmittaa, että kunto on ajoitettu tänne ja löysin hiihtovauhtia huomattavasti paremmin kuin normaalikisassa. Rohkeasti yritin ampua, muttei se tuottanut tänään tulosta. Piti olla pilvinen päivä, mutta viisitoista minuuttia se paistoi, kun olin penkalla, Seppälä kertoi urakkansa jälkeen.

Seppälä asetteli lapun silmänsä suojaksi, mutta ongelma ei poistunut.

– En pystynyt tekemään normaalia ja rentoa suoritusta, Seppälä sanoi ja myönsi, että parempaan olisi pitänyt pystyä haasteista huolimatta.

Maailmancupissa vahvasti esiintynyt Seppälä lähti kymmenen kilometrin pikamatkalle ykkösryhmässä. Tiistaina normaalimatkalla hän valitsi viimeisen lähtöryhmän, jotta aurinko ehti laskea ennen ampumapaikkoja. Samalla sää kuitenkin viileni selvästi ja lumi muuttui hitaammaksi hiihtää.

– Tietysti sitä mietittiin myös nyt, mutta silloin keli hidastui niin paljon, etten uskaltanut tehdä sitä uudestaan. Silloin tuli suksella niin paljon takkiin, vaikka meno tuntui ihan hyvältä, Seppälä vastasi kysymykseen lähtöryhmän valinnasta.

Hiidensalo tyytyväinen hiihtoonsa

Pikamatka petasi asetelmat sunnuntain 12,5 kilometrin takaa-ajoon, jonne suomalaisista etenivät Seppälä, Olli Hiidensalo ja Heikki Laitinen. Sijalle 38 päätyneelle Hiidensalolle kertyi kolme ja 54:nneksi yltäneelle Laitiselle kaksi ohilaukausta. Kahden sakon Tuomas Harjula oli sijalla 92 ja karsiutui takaa-ajosta.

Kilpailun voitti Norjan Johannes Thingnes Bö, joka kukisti toiseksi sijoittuneen Ranskan Quentin Fillon Maillet'n 25,5 sekunnilla. Norjalaisveljekset ottivat kaksi mitalia, sillä Tarjei Bö oli kolmas. Mitalikolmikko selvisi yhdellä sakkokierroksella mieheen.

Seppälä hävisi kärjelle 1.47,1 minuuttia, Hiidensalo 2.15,1 ja Laitinen 2.40,7.

– On siinä miestä edessä, mutta olen aika hyvin niissä pystynyt nousemaan tänä talvena. Otetaan normaalimatkan ampumataito ja tämän päivän hiihto, Seppälä sanoi takaa-ajon suunnitelmistaan.

Takaa-ajo alkaa sen verran myöhään, ettei aurinko haittaa Seppälää. Hiidensalo oli tyytyväinen hiihtoonsa, vaikka sijoitus oli pettymys.

– Tänään oli jo ihan erilaista menoa kuin normaalimatkalla. Lähdin paljon hyökkäävämmin ladulle ja ammuntaankin, muttei se ihan kantanut penkalle, makuulta yhden ja pystystä kaksi sakkoa ampunut Hiidensalo sanoi.

---

Korjattu aiempaa uutista klo 12.48: Olli Hiidensalo ampui kolme ohilaukausta, ei kaksi.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka