Yhdistetty päättyi suomalaisilta surkeasti – mitalisijat karkasivat mäkiosuudella, eikä viestinelikko kyennyt nousemaan hiihdossa lainkaan

lkka Herolan kuudes sija normaalimäen kilpailussa jäi suomalaisten parhaaksi saavutukseksi Pekingin olympiayhdistetyssä. Muuten suomalaiset jäivät kauaksi kärkikamppailuista, eikä kuudes sijakaan tyydyttänyt lajin MM-mitalistia.

Yhdistetyn urheilijoiden urakka päättyi torstaina joukkuekilpailun kahdeksanteen sijaan. Suomalaiset menettivät mahdollisuutensa jo mäkiosuudella, eivätkä kyenneet parantamaan sijoitustaan hiihdossa.

– Oli umpisurkea päivä, Arttu Mäkiaho tiivisti osuvasti joukkueen panoksen.

– Ei tullut kenellekään venymistä, ei mäessä eikä hiihdossa. Omalla osuudella yritin Ranskaa ja jenkkiä kiinni, mutta tuli varmaan urani pahin tummuminen viimeiselle puolelle kilometrille. Eroa tuli väärinpäin.

Herola koki epäonnistuneensa joukkueesta pahimmin.

– Olin mäessä varmasti joukkueen suurin pettymys. Tuli höntyiltyä kummulla ja se kostautui isossa mäessä pahasti. Se oli huono veto, Herola tunnusti.

– Hiihdossa aloitettiin ravakasti. Se ei tuntunut aivan järkevältä ja tipuin lopulta aika kauaksi. Se ei mennyt kuten suunniteltiin ja sen takia muillekin tuli nihkeä kisa.

Vauhti ei riittänyt

Suomen oli tarkoitus hiihtää Yhdysvaltain vauhdikkaiden hiihtäjien vauhdissa. Tarkoitus oli saavuttaa viidenneksi sijoittunut Ranska siinä kyydissä.

Suomalaisten kunto ei riittänyt taktiikan toteuttamiseksi. Yhdysvallat karkasi ja Ranska jäi saavuttamatta. Myös ero kärkeen kasvoi 25,5 sekunnilla.

– Taktikka ei oikein toiminut, Eero Hirvonen totesi.

Perttu Reponen toipui flunssanoireistaan kilpailuun, muttei päässyt hiihdossa parhaaseen vauhtiin.

– Mäessä tuli ehkä reissun paras hyppy isosta mäestä, mutta hiihdossa oli vaikea päivä. Se oli tahmeaa alusta alkaen, ankkurina hiihtänyt Reponen tunnusti.

Norja voitti joukkuekilpailun ylivoimaisesti miehistöllä Espen Björnstad, Espen Andersen, Jens Lurås Oftebro, Jörgen Graabak.

Normaalimäen olympiavoittaja Vinzenz Geiger nosti ankkurina Saksan hopealle ja Ryota Yamamoto kiri Japanin pronssille. Itävalta uupui neljänneksi.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka