Suomen mäkimiehillä plusmerkkinen kisaviikonloppu – "Onnistumiset tekivät kundeille hyvää"

Hienosti sujuneiden Salpausselän kisojen päätöslajissa voitto jaettiin, kun suurmäen ykköstilan veivät japanilainen Ryoyu Kobayashi ja norjalainen Halvor E. Granerud. Palkintopallin täydensi itävaltalainen Stefan Kraft.

Suomalaiskotkat odottivat kilpailusta varmasti enemmän, koska viikonloppuna useat hyppääjät ottivat askeleita oikeaan suuntaan. Sunnuntaista tuli kuitenkin lievä pettymys, sillä Niko Kytösaho (28:s) oli ainoa, joka selvisi toiselle kierrokselle. Eetu Nousiaisen (34:s) ja Antti Aallon (41:s) tie nousi pystyyn jo avauskierroksen jälkeen.

– Vähän jäi tasapaksuksi. Ei hyvä, mutta ei myöskään katastrofi. Tavoite oli hypätä kaksi samanlaista hyppyä kuin lauantain joukkuemäen toisella kierroksella. Positiivista oli kuitenkin hypätä kokonainen kisa, koska ei niitäkään ole tullut liukuhihnalta, Kytösaho sanoi.

Suomen maajoukkueen päävalmentaja Janne Väätäinen oli syystäkin tyytyväinen joukkueen panokseen.

– Hyvillä mielin seurasin kundien tekemistä. Perjantai oli hyvä päivä ja lauantai oli sitten jo kerrassaan upea. Nälkä kasvaa syödessä. Siksi odotukset olivat sunnuntaina korkealla. Oliko se realismia vai ei, en osaa sanoa, eikä sillä ole lopulta edes mitään väliä. Odotuksia pitääkin olla, ja me yritämme tehdä tulosta, Väätäinen pohti.

Väätäinen myönsi, että hänen suojattiensa otteisiin tuli odotuksien myötä lievää yliyrittämistä.

– Pojilla oli kova halu tehdä tulosta. Ehkä se vei samalla meiltä viimeisen rentouden pois. Mutta joka tapauksessa iso plussa tälle viikonlopulle. Teki jätkille erittäin hyvää.

Suomalainen mäkihyppy on elänyt vaikeita aikoja. Nyt on pientä aihetta iloon.

– Usko siihen, että mäkihyppy voi oikeasti pärjätä, vahvistui. Tämä homma on pitkälti kiinni korvienvälistä. Hirveän paljon enemmän ei tarvitse tehdä, vaan laatu ratkaisee. Sitä pitää toitottaa jatkossa, on puikoissa sitten kuka tahansa, Väätäinen korosti.

Väätäisen mukaan tärkeää on myös se, että kaikilla on selvä ajatus siitä, mitä tehdään ja miksi tehdään.

– Kaikki osaavat harjoitella hemmetisti. Aitoja voi hyppiä älyttömästi tai sitten nostetaan rautoja hirveästi. Pitää sisäistää paremmin tekemisen ydin.

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka