Leeds syvensi Norwichin putoamiskurimusta dramaattisessa Valioliiga-ottelussa

Suomalaishyökkääjä Teemu Pukin edustaman Norwichin ahdinko jatkui jalkapallon Englannin Valioliigan peräpäässä sunnuntaina, kun joukkue kärsi jo kuudennen peräkkäisen liigatappionsa Leedsin vieraana. Leeds kukisti Norwichin neljännen lisäaikaminuutin voittomaalillaan 2–1 ja otti ensimmäisen voittonsa tuoreen yhdysvaltalaispäävalmentajansa Jesse Marschin alaisuudessa.

Kahdeksan liigamaalia tällä kaudella iskenyt Pukki pelasi täydet minuutit ja alusti Kenny McLeanin 90 minuutin kohdalla tekemän tasoituksen. Leeds hyödynsi kuitenkin hetken päästä Norwichin puolustuksen uinahduksen, ja englantilaisnuorukainen Joe Gelhardt pääsi nautiskelemaan voitto-osuman lähes tyhjään maaliin.

Pukki pääsi yrittämään tasoitusmaalia aivan ottelun lopussa avopaikasta, mutta suomalainen ei kyennyt viimeistelemään kauden yhdeksättä osumaansa Leeds-vahti Illan Meslierin ohi.

– Pukilla oli kramppi, ja hän pystyi silti juoksemaan pallon kanssa kulmiin. Emme olleet vain tarpeeksi hyviä viimeisellä kolmanneksella. Halusimme voittaa ottelun, mutta he saivat voittomaalin meidän vapaapotkumme jälkeen, kesken kauden Norwichin päävalmentajaksi tullut Dean Smith murehti BBC:n mukaan .

Smith oli pettynyt myös päätuomari Stuart Attwellin tekemään rangaistuspotkutuomioon. Norwich sai rangaistuspotkun hieman ennen 80. minuuttia, mutta Attwell katsoi videotarkistuksesta Norwich-laitahyökkääjä Milot Rashican kaatuneen rangaistusalueella omia aikojaan.

Ukrainalaishyökkääjä Jarmolenko iski maalin

Kauden 29 ottelussaan vain 17 pistettä kerännyt liigajumbo Norwich on Valioliigan selkein putoajakandidaatti. Putoamisviivan yläpuolella oleva Everton on joukkuetta viisi pistettä edellä ja pelannut peräti kolme ottelua Norwichia vähemmän.

Argentiinalaiselle managerilleen Marcelo Bielsalle hiljattain potkut antanut Leeds päätti kuuden ottelun tappioputkensa ja venytti eronsa Norwichiin yhdeksään pisteeseen.

Norwich sai huonoja uutisia myös Southamptonista, jossa paikallinen Valioliiga-ylpeys hävisi Watfordille 1–2. Watford nousi sarjassa 18:nneksi ja repi eronsa Norwichiin viiteen pisteeseen. Evertonin kotiottelusta Norwich sai edes pientä lohtua, kun Wolverhampton haki 1–0-vierasvoiton.

Ylemmän keskikastin ottelussa West Ham–Aston Villa nähtiin tunteikas hetki, kun West Hamin ukrainalaishyökkääjä Andri Jarmolenko iski ottelun 1–0-maalin. Maalinsa jälkeen Jarmolenko polvistui nurmelle ja peitti kämmenillään pitkäksi aikaa kasvonsa.

West Ham voitti lopulta 2–1. Ottelu oli Jarmolenkolle ensimmäinen sen jälkeen, kun Venäjä hyökkäsi pelaajan kotimaahan.

– Minun on hyvin vaikeaa keskittyä jalkapalloon, koska Venäjän armeija tappaa ukrainalaisia joka päivä, Jarmolenko sanoi BBC:n siteeraamalle Sky Sportsille.

– Se (maali) oli todella tunteikas. Haluan vain kiittää joukkuetovereitani, West Hamin kannattajia ja kaikkia brittejä, koska tunnemme, että tuette meitä (ukrainalaisia).

Lontoolaisseura Arsenal otti jo viidennen peräkkäisen voittonsa kaatamalla Leicesterin kotikentällään 2–0. Tykkimiesten maalintekijöinä häärivät Thomas Partey ja rangaistuspotkusta onnistunut Alexandre Lacazette.

Arsenal nousi Manchester Unitedin ohi sarjassa neljänneksi.

Chelsea palasi kotiareenalleen ja voitti

Viimeisen parinkymmenen vuoden aikana suurseuraksi noussut Chelsea pelasi ensimmäisen kotiottelunsa sen jälkeen, kun seuran venäläisomistaja Roman Abramovitsh joutui Britannian pakotelistalle Venäjän Ukrainaan tekemän hyökkäyksen seurauksena. Sarjassa kolmantena oleva Chelsea kukisti Stamford Bridgellä Newcastlen Kai Havertzin loppuhetkien maalilla 1–0.

Abramovitshiin kohdistuneiden pakotteiden myötä Chelsean tulevaisuus on epävarmalla pohjalla. Lontoolaisseura ei voi toistaiseksi hankkia pelaajia, tehdä uusia sopimuksia, myydä pääsylippuja tai kannattajatuotteita, ja lisäksi seuran otteluille on asetettu kulurajat.

Hyvään vireeseen päässeen Newcastlen kahdeksan ottelun tappioton putki katkesi. Myös Newcastlen uusi omistajataho on herättänyt epäilystä, kun seura siirtyi viime syksynä Saudi-Arabian valtion sijoitusyhtiön PIF:n omistukseen.

Ihmisoikeusrikkomuksista syytetty Saudi-Arabia kertoi teloittaneensa lauantaina 81 ihmistä. Valtion mukaan teloitetut oli tuomittu erilaisista terrorismirikoksista.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka