Olympiakomitea myöntää "eettis-moraaliset" ongelmat Mika Lehtimäen tapauksessa

Suomen Olympiakomitea myöntää opetus- ja kulttuuriministeriölle jättämässään selvityksessä, että Mika Lehtimäen valinta jatkokaudelle huippu-urheiluyksikön johtajana oli "eettis-moraalisesti ongelmallista".

Asiasta ulkopuolisen selvityksen pyytävä Olympiakomitea myöntää, ettei tavoite toiminnan herättämästä luottamuksesta ja tyytyväisyydestä toteutunut, kun Lehtimäki valittiin jatkokaudelleen.

Opetus- ja kulttuuriministeriö pyysi Olympiakomitealta selvitystä Lehtimäen tapauksen lisäksi muun muassa hyvän hallinnon periaatteista ja siitä, miten järjestössä puututaan epäasialliseen käyttäytymiseen.

Lehtimäki sai viime syksynä kirjallisen varoituksen työyhteisön naisiin kohdistuneesta epäasiallisesta käytöksestä. Lehtimäen jatkosopimus julkistettiin maaliskuun alussa. Lehtimäki erosi tehtävästään saman kuun lopussa Ylen uutisoitua hänen saamastaan varoituksesta.

Suek ei tee Lehtimäki-selvitystä

Selvityksen jättämistä edelsi tiistaina pidetty Olympiakomitean hallituksen kokous.

– Keskustelussa todettiin, että kaikki esillä olleet ja Olympiakomitean tietoon tulleet tapaukset on selvitetty Olympiakomitean sisällä, ja niistä kaksi on jo siirretty riippumattomaan ulkopuoliseen tutkintaan, jonka toteuttaa Suek, Olympiakomitea kertoo kotisivuillaan.

Lehtimäkeen liittyvästä tapahtumaketjusta tutkinnan tehnee jokin muu taho kuin Suomen urheilun eettinen keskus eli Suek.

Olympiakomitean mainitsemista tapauksista toinen liittyy painonnostajaan ja Olympiakomitean hallituksen urheilijajäseneen Anni Vuohijokeen ja Pekingin olympialaisiin. STT uutisoi huhtikuun alussa, että Vuohijoen väitetyn epäasiallisen käytöksen tai seksuaalisen häirinnän kohteena Pekingissä olisi ollut Suomen miesten jääkiekkomaajoukkueen pelaajia.

Vuohijoki on ilmoittanut, ettei jatka Olympiakomitean hallituksessa. Toinen Suekin tutkima tapaus koskee mahdollista epäasiallista käyttäytymistä Tokion olympialaisten valmistautumisleirillä.

Hiihtoliitto tukee Olympiakomitean selvityspäätöstä

Aiemmin tänään Hiihtoliitto ilmoitti tukevansa Olympiakomitean päätöstä ulkopuolisen selvityksen tekemisestä.

– Kävimme Olympiakomitean tilanteen perusteellisesti läpi, ja johtokunta linjasi yksimielisesti tukevansa Olympiakomitean päätöksen mukaista riippumatonta selvitystä, varapuheenjohtaja Martti Uusitalo sanoi Hiihtoliiton tiedotteessa.

Olympiakomitea aikoo järjestää 2. toukokuuta keskustelutilaisuuden jäsenjärjestöjensä johdolle.

– Tilaisuudessa keskustellaan Mika Lehtimäen tapauskokonaisuudesta ja sovitaan toimintatavasta ulkopuolisen selvityksen tilaamisessa. Lisäksi tilaisuudessa keskustellaan huippu-urheiluyksikön tulevasta organisoitumisesta, puheenjohtaja Jan Vapaavuori sanoi Olympiakomitean kotisivuilla.

Olympiakomitea ilmoitti samalla aloittavansa hallituksensa kokousten pöytäkirjojen julkistamisen.

Varoituksesta huolimatta jatkokausi

Olympiakomitean hallitus päätyi tammikuun lopun kokouksessaan siihen, että Lehtimäelle tarjotaan jatkokautta avoimen haun sijaan. Selvityksessään Olympiakomitea myöntää, ettei asiaa kirjattu asianmukaisesti pöytäkirjaan.

– Olympiakomitean puheenjohtajisto ja toimitusjohtaja olivat tuolloin tietoisia Lehtimäen saamasta varoituksesta. Saatuun oikeudelliseen konsultaatioon nojaten katsottiin, että asiasta ei voitu informoida muuta hallitusta, selvityksessä todetaan.

Olympiakomitean mukaan se olisi voinut "ehkä" järjestää avoimen haun tehtävään, löytää tavan kuvailla varoitus hallitukselle tai pyytää Lehtimäkeä itseään kertomaan varoituksestaan. Samalla Olympiakomitea muistuttaa työsuhteen salassapitovelvoitteista.

Ulkopuolisen selvityksen lisäksi Olympiakomitea aikoo muun muassa uudistaa sääntöjään ja ottaa lisäajan huippu-urheiluyksikön uudelleen organisoimista varten.

Opetus- ja kulttuuriministeriön ylijohtaja Esko Ranto kertoi eilen STT:lle, että näillä näkymin selvitykseen tutustutaan ministeriössä kunnolla vasta ensi viikolla.

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka