Jääkiekkovalmentaja Mika Marttila lähtee päävalmentajana jo viidensiin alle 18-vuotiaiden MM-kilpailuihin, mutta projekti on ollut uran erikoisin. Hän otti 2004-ikäluokan pelaajat valmennettavakseen 2019, joten poikien lähes koko maajoukkuetaival on ollut koronapandemian värittämä.
– Aiempien ikäluokkien kanssa tahti on ollut hyvin tiivis Pohjola-leiristä lähtien, mutta tämän ikäluokan kanssa viime kausi meni periaatteessa täysin ohi. Nolla kansainvälistä ottelua, Marttila kertasi keskiviikkona etäyhteyksin järjestetyssä mediatilaisuudessa.
Tällä kaudella syyspuoli sujui normaalisti ja huipentui Kajaanissa Euroopan nuorten olympiafestivaalien mestaruuteen. Sitten korona puuttui jälleen peliin.
– Kaksi tärkeää turnausta jäi taputtelematta, mutta olen nähnyt poikia arjessa hyvän määrän. Sarjat ovat pyörineet kohtuu normaalilla tavalla. Se on auttanut meitäkin.
Saksassa pelattaviin MM-kilpailuihin matkustava joukkue on päävalmentajan mukaan valmis, vaikka valmistautumisjakso pitkässä kuvassa on ollut erikoinen. Ensimmäinen MM-leiri pidettiin Heinolassa ja toinen on edessä Saksassa, jonne joukkue matkustaa torstaina.
– Olen tyytyväinen, että saimme lähes kaikki pelaajat paikalle Vierumäelle. 17 kenttäpelaajaa 22:sta ja kaikki kolme maalivahtia olivat mukana. Saamme Saksaan laadukkaat harjoituspäivät ja pelaamme maanantaina Tshekkiä ja tiistaina Yhdysvaltoja vastaan harjoitusottelut. Ryhmämme tällaisenaan ei ole koskaan kokoontunut, joten saamme tärkeää pääomaa kisoja silmällä pitäen.
Alkusarja lyheni sodan seurauksena
Venäjän hyökkäys Ukrainaan harvensi MM-kilpailujen ohjelmaa ja myös Valko-Venäjä suljettiin kansainvälisestä jääkiekosta, joten MM-kilpailuissa pelaa vain kahdeksan maata. Jokainen joukkue pääsee puolivälieriin.
– Formaatti on vähän uusi, mutta toki yli kymmenen vuotta sitten mentiin kahdeksan maan systeemillä. 1991-ikäluokan kanssa oli niin, Marttila muisteli pronssiin vuonna 2009 päättyneitä MM-kilpailuja, joissa Toni Rajala heilutti tahtipuikkoa.
Suomi kohtaa 23. huhtikuuta alkaen alkusarjassa Sveitsin, Latvian ja Ruotsin. Toisessa lohkossa pelaavat Kanada, Saksa, Tshekki ja Yhdysvallat.
Joakim Kemellin ja kumppanien tähdittämän Suomen pitää olla hereillä alusta asti.
– Ohipelejä ei saa tietenkään tulla. Alkulohkon sijoituksella on vaikutus, ketä toisesta lohkosta tulee vastaan puolivälierissä, Marttila muistutti.
Päävalmentaja nosti joukkueen vahvuutena esiin myös sen, miten pelaajat ovat panostaneet itsenäiseen harjoitteluun koronan harvennettua ottelukalenteria parin vuoden ajan.
– Myimme asian pelaajille fyysisen harjoittelun kautta. Sitä on ollut mahdollisuus tehdä enemmän kuin normaalisti. Pelaajat ottivat siitä kopin.