Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mikkelin Judon Kokkoselle ja Redsvenille PM-kultaa Islannista

Kaksi vuotta siirretyt Pohjoismaiden mestaruuskisat päästiin vihdoin järjestämään Islannin Reykjavikissa.

Mikkelin Judon Emma Kokkonen voitti kultaa alle 18-vuotiaiden 52 kilon sarjassa ja sijoittui hopealle alle 21-vuotiaiden 52 kilon sarjassa. Markus Redsven puolestaan voitti alle 21-vuotiaiden 100 kilon sarjan ja sijoittui neljänneksi miesten 100 kilon sarjassa.

Lauantaina Kokkonen otteli sarjan alle 18-vuotiaiden sarjan B-poolissa kaksi ipponin arvoista voittoa Suomen Ella Karjalaisesta ja Islannin Weronika Komenderasta. Molemmissa vastustajat jäivät Kokkosen kuristukseen. Semifinaalissa Kokkonen heitti heti ensimmäisillä sekunneilla Norjan Emma Johannessenia polvi-seoinage-käsivarsiheitolla ja päätti ottelun hetkeä myöhemmin voittoon ipponin arvoisella kuristuksella.

Tasaisessa finaalissa vastassa oli Essi Lappeteläinen. Kokkonen voitti jatkoajalla ipponin arvoisella nidan kosotogari -jalkaheitolla.

Sunnuntaina Kokkonen jatkoi otteluja sarjassa alle 21-vuotiaiden sarjassa kärsien kahdessa ottelussa wasarin ja ipponin arvoiset tappiot Ruotsin Isabella Ghazinourille. Tässä sarjassa ei ollut muita ottelijoita.

Kokkonen oli tyytyväinen etenkin oman ikäluokkansa otteluihin, mutta 21-vuotiaiden sarjasta jäi sopivasti vielä hampaankoloon tulevia kilpailuja ajatellen.

– Sellainen kouluarvosana yhdeksän koko viikonlopusta, totesi Kokkonen.

Redsven otteli lauantaina aikuisten sarjassa. Ensimmäinen vastustaja oli Suomen Markus Lambacka jolle tuli asarin arvoinen tappio. Toisessa ottelussa ipponin arvoinen tappio Ruotsin Axel Oscarssonille. Kolmannessa ottelussa wasarin arvoinen tappio Norjan Hamza Khanille. Redsven sai sarjasta kuitenkin hyvää ottelukokemusta.

Sunnuntaina Redsven otteli alle 21-vuotiaiden sarjassa. Ensimmäisestä ottelusta nuorukaiselle ipponin arvoinen voitto Islannin Matthias Stefansonista uchi-mata heitolla, josta tiukka sidonta. Toinen ottelu venyi jatkoajalle, sillä ensin Ruotsin Albin Mellberg sai wasarin arvoisen suorituksen jalkaheitolla, ja Redsven tasoitti hieman ennen varsinaisen otteluajan loppua wasarin arvoisella jalkapyyhäisyllä. Jatkoaika oli tiukkaa isojen miesten vääntöä. Vajaan kolmen minuutin jatkoajan jälkeen Redsven pääsi yllättämään mattotilanteessa vahvalla kuristuksella.

– En ollut parhaassa iskussa tukkoisuuden ja lievän olkapäävamman takia, mutta kokemusta rikkaampana, totesi Redsven kisaviikonlopustaan.