KPL ja JoMa pelasivat maratonottelun – lopussa aurinko paistoi vieraille

Kouvolan Pallonlyöjät ja Joensuun Maila houkuttelivat torstain ainoaan miesten Superpesiksen otteluun Kouvolaan runsaat 1 500 katsojaa, joille tarjoilivat aivan järjettömän pitkän kolmen tunnin ja seitsemän minuutin näytelmän. Alun sadekuuron kastelema yleisö sai nähdä lopussa auringon paistavan vieraille.

KPL hävisi kauden ensi kertaa kotikentällään, kotiutuskisan kolmannen kierroksen jälkeen numeroin 1–2 (0–2, 10–1, 0–0, 4–5).

– Alkuun tultiin hyvin valmiina peliin. Se kantoi pitkälle. Toisen jakson lopulla piti jo pelata valmistautuen supervuoropariin. Se kantoi lukkari Ville Väliahon kolmen palon syötössä. Kotiutuskisassa oltiin sitkeitä. Tilastomme eivät hyvään peliin viittaa, mutta voitto on tärkeintä, kommentoi JoMan ykköspalkittu Henri Litmanen.

JoMa voitti avausjakson kolmella sisävuorolla jäädytettyään kolmostilanteet nimiinsä 5–3. Vieraiden kannalta näytti jo uhkaavalta, kun ensimmäisen vuoroparin tasoittava katkesi nelosen kohdalta. Litmanen juoksi kakkoselta takaetenijänä osuen tappoheittoa tavoitelleeseen Valtteri Luomaan kahden palon arvoisesti.

Litmanen pääsi kuittaamaan tuomalla avausjakson voittojuoksun kolmospesän ohi painuneella harhaheitolla.

KPL:n toisen jakson hulabaloon takasivat kahdesti kotiuttanut Janne Kivipelto ja 1+5 juoksua lyönyt jokeri Teemu Nikkanen. Kotiutuskisan kolmannella kierroksella JoMalle voittoon riittäneet kaksi juoksua löivät Elmeri Lieto ja Litmanen.

KPL:n palkitut olivat IPV:n lainapestiltä palannut Iiro Nokkala (5 kärkilyöntiä/6 yritystä) ja Nikkanen (7/12). JoMan suursankareita olivat polttaja Henri Litmanen (4/6) ja jokerivaihtaja Topi Kosonen (5/7). Jostain käsittämättömästä syystä Koplan hyydyttänyt lukkari Ville Väliaho jäi palkinnotta.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka