Roger Federer toivoo palaavansa ATP-kiertueelle ensi kaudella

Kaikkien aikojen tennispelaajiin kuuluva Roger Federer toivoo palaavansa ATP-kiertueelle ensi vuonna. Federer ei ole pelannut sitten viime vuoden Wimbledonin turnauksen, koska hän on joutunut kolmeen polvileikkaukseen viimeisen puolentoista vuoden aikana.

– En vielä tiedä miten, miksi ja tehdäkseni mitä, mutta se on tarkoitukseni, 20-kertainen grand slam -turnauksen kaksinpelivoittaja sanoi sveitsiläisen Tagesanzeigerin haastattelussa.

Federer täyttää 41 vuotta elokuussa. Hän kuntouttaa jalkaansa kuntosalilla viidestä kuuteen kertaa viikossa ja pitää mahdollisena, että pelaisi syyskuun lopulla Lontoon Laver Cupissa.

– Olen itsekin utelias näkemään, mitä seuraavaksi tapahtuu. Mutta minulla on toivoa, olen jo tullut pitkän matkaa. En ole enää kaukana. Seuraavat kolme tai neljä kuukautta ovat äärimmäisen tärkeät, Federer sanoi.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka