Haka katkaisi pitkän voitottoman putkensa ulkomaalaisten voimin

Logan Rogerson, Stavros Zarokostas ja Lee Erwin tekivät maalin mieheen, kun Haka kaatoi lauantaina IFK Mariehamnin 3-2 jalkapalloliigan palattua maaottelutauolta.

Pelaajista tosin Rogerson pelasi tauon aikana kaksikin ottelua. Hän oli Uuden-Seelannin maajoukkueen mukana reilun viikon, kun joukkue valmistautui viime tiistaina pelattuun tappiolliseen MM-karsintaotteluun Costa Ricaa vastaan Qatarissa.

– En pelannut Costa Ricaa vastaan, olin penkillä, mutta pelasimme harjoitusottelut Barcelonassa Perua ja Qatarissa Omania vastaan. Olisin ehkä päässyt pelaamaan Costa Ricaa vastaan toisessa tilanteessa, mutta oltuamme tappiolla niin ei käynyt. Tulos oli harmillinen, hallitsimme ottelua, Rogerson sanoi.

Mikäli Uusi-Seelanti olisi päässyt kisoihin, olisi Haka saanut Rogersonista arvioiden mukaan 80 000 – 100 000 euroa bonusrahaa.

– Stadion oli täysin ilmastoitu. Vaikka ulkona oli muuten 45 astetta, niin tuntui kuin olisi pelannut 20 asteen säässä, Rogerson tiivisti kokemuksen.

Hakalla oli ennen voittoa kuusi voitotonta ottelua. Edellinen voitto tuli huhtikuun lopulla HIFK:sta.

– Pääsimme uudella tekonurmella käyttämään paremmin vahvuuksiamme eli nopeutta, Rogerson näki ratkaisun.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka