VPS murskasi hätähuudon tehneen HIFK:n yöttömän yön ottelussa 5–1

Tällä viikolla vakavista talousvaikeuksistaan kertonut Helsingin IFK kärsi ruman 1–5-kotitappion Vaasan Palloseuralle miesten jalkapalloliigan yöttömän yön ottelussa.

VPS:n Aleksi Pahkasalo ja Kalle Multanen tuikkasivat vaasalaisvieraat Töölössä 2–0-johtoon jo ennen ottelun 20. peliminuuttia. HIFK:n Macario Hing-Glover toi toisella jaksolla kotijoukkueen maalin päähän, mutta VPS-hyökkääjä Steven Morrissey sammutti helsinkiläisjoukkueen pistetoiveet kahdella osumallaan.

– Ensimmäinen puoliaika oli täysin meidän peliä, mutta toiselle puoliajalle HIFK tuli hyvällä jalalla. Siinä sai tehdä tosissaan töitä, mutta 3–1-maali rauhoitti otteitamme, VPS-puolustaja Mikko Pitkänen sanoi Ruudun haastattelussa.

HIFK:n toimintaa pyörittävän HIFK Fotboll Ab:n pääomistaja ja hallituksen puheenjohtaja Heikki Pajunen kertoi tällä viikolla STT:lle, että yhtiö tarvitsisi kesäkuussa akuutisti 140 000 euroa. Jos summaa ei saada kokoon, edessä on kauden keskeytyminen.

Mixu Paatelaisen valmentaman HIFK:n kausi on ollut liigassa murheellinen, sillä jumbojoukkue on kerännyt kymmenessä ottelussa vaivaiset kolme pistettä. Sarjanousija VPS on sarjassa 13 pisteellä kahdeksantena.

Lauantaina kello 23 alkanut ottelu keräsi Töölön stadionille 3 060 katsojaa.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka