Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Helle nujersi Camilla Richardssonin – vitosen alkuerä päättyi keskeytykseen

Camilla Richardssonilta jäi yleisurheilun MM-kisoissa Eugenessa matka kesken 5 000 metrin alkuerissä. Richardsson aloitti juoksun varovaisesti, eikä lähtenyt pääjoukon vauhtiin. Taival päättyi silti 33 asteen helteessä keskeytykseen.

Richardsson asteli radalta 3 400 metrin kohdalla ja poistui kentältä ratavirkailijaan huterin jaloin nojaten.

– Kärki lähti kovaa, joten yritin tehdä omaa juoksua, Richardsson kertoi.

Richardsson arvioi pääjoukon vauhdin liian ahneeksi helteisellä stadionilla ja auringonpaahteessa.

– Ajattelin, että kärkijoukon juoksijat hyytyvät helteessä, mutta kävi niin, että minä hyydyin, Richardsson jatkoi.

Richardsson virkistyi stadionin sisätiloissa nopeasti haastattelukuntoon.

– Olen ihan kunnossa. Nyt en vaan kestänyt tätä kuumuutta.

Richardsson on juossut tällä kaudella 5 000 metrin ennätyksekseen ajan 15.30,08.

Hän edusti Suomea vuosien 2017 ja 2019 MM-kisoissa estejuoksussa.