Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Välimäki putosi päätöskierroksella kärjen tahdista – skotti Ramsaylle voitto pitkästä aikaa

Suomalaisgolffari Sami Välimäki sijoittui jaetulle 16. sijalle miesten Euroopan-kiertueen kilpailussa Englannin Southportissa. Välimäki oli päätöspäivään lähdettäessä jaetulla viitossijalla, mutta sunnuntain kierrokseen meni 74 lyöntiä eli kaksi yli par-tuloksen ja näin sijoitus putosi.

Välimäen kokonaistulos oli 280 lyöntiä eli kahdeksan alle parin. Palkintorahaa jaettu 16:s sija toi hieman yli 23 000 euroa.

Kisan voitti ja vajaat 300 000 tienasi skotti Richie Ramsay. Voitto on hänelle uran neljäs Euroopan-kiertueella, mutta ensimmäinen yli seitsemään vuoteen. Tunteet olivatkin pinnassa voiton tultua.

– Tämä on tyttärelleni Olivialle, toivottavasti hän katsoi kisaa. Hän syntyi kuusi vuotta sitten enkä ole voittanut, ja olen luvannut hänelle että voitan pokaalin hänelle. Enkä petä lupauksiani hänelle, Ramsay huokaisi kiertueen sivustolla.