Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Jalkapallolupaus Jasper Jalonen siirtyy HJK:n organisaatioon

Turkulainen jalkapallolupaus Jasper Jalonen siirtyy HJK:n organisaatioon. Jalonen allekirjoitti 2,5-vuotisen sopimuksen keskiviikkona. Kuluvalla kaudella jalkapallon Ykkösessä Turun Palloseuran riveissä pelannut Jalonen on innoissaan muutosta Helsinkiin.

– Mielestäni nyt on hyvä aika ottaa uusi steppi. Koen HJK:n erittäin hyväksi seuraksi kehittyä, ja sitähän sinne mennään tekemään, tuumii Jalonen STT:lle.

– Tietenkin elämä muuttuu isosti, muutan ensi kertaa yksin ja lisäksi vielä pääkaupunkiin. Innokkaana lähden kohti uusia maisemia.

HJK:lla riittää reserviä. On odotettavissa, että Jalonen edustaa loppukaudella Ykköseen nousua tähtäävää Klubi 04:ää, mutta treenailee ilmeisesti myös edustusjoukkueen mukana.

Hyökkäävänä keskikenttäpelaajana otteleva Jalonen on taitava pallonkäsittelijä, joka saa juonikkuudellaan usein vastustajat hämmentymään. Jalonen kuuluu ehdottomasti maamme jalkapalloilun tulevaisuuden toivoihin. Nuori Jalonen on kertomansa mukaan edustanut Suomea 13 kertaa nuorten maajoukkuepeleissä.

Lisäksi Jalonen on käynyt antamassa näyttöjä kansainvälisillä kentillä. Häntä on seurailtu tunnettujen saksalaisten seurojen nurmilla Dortmundissa ja Hoffenheimissa sekä Hollannin suosituilla stadioneilla Groningenissa, Feyenoordissa ja Twentessä.

Tunnetun jalkapallosuvun vesa

17-vuotias Jalonen on tunnetun turkulaisen jalkapallosuvun vesa. Aikanaan Jalosen jo edesmennyt pappa Jouni Jalonen edusti Turun Palloseuraa usean kauden ajan. Keskustukena pelannut isoisä juhli seuran Suomen mestaruutta peräti neljästi.

Jalosen isä Jasse Jalonen puolestaan pelasi upean uran muun muassa Palloseuran riveissä. Keskikenttäpelaajalle kertyi myös kuusi maaottelua.

Vantterarakenteinen ja varhain kehittynyt Jasper Jalonen on erottunut edukseen voitontahdollaan ja arkailemattomuudellaan.

– Jappella on palava halu voittaa, eikä hän arkaile yrittää ratkaisuja kentällä. Joukkueessa hän on keskeinen hahmo, jolta löytyy hyökkäyspelissä rohkeutta ja vastuunottokykyä, luonnehtii U16–U17-maajoukkuevalmentaja Erkka V. Lehtola.

"Näimme Jasperissa paljon potentiaalia"

Lehtola kertoo tehneensä paljon yhteistyötä viime marraskuussa kuolleen TPS-valmentaja Kim Suomisen kanssa.

– Me molemmat näimme Jasperissa paljon potentiaalia ja olimme kehityskohteista samoilla linjoilla.

– Jasperin kanssa meillä oli hyvä yhteys, ja hän oppi koko ajan paremmin ottamaan ohjeista onkeensa.

– Seuraavat 2–3 vuotta tulevat olemaan pelaajan kehityksen ja kasvun kannalta tärkeitä aikoja. Menestystä on turhaa lähteä ennustamaan.

Helsingin Jalkapalloklubi maksaa Jalosesta kasvattajaseuralle siirtokorvauksen, mutta summan suuruutta ei ole julkistettu.

Jalosen siirrosta kertoi ensimmäisenä MTV.