Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mäntyharjulainen Miko Jalava jahtaa kauden neljättä voittoa kotikulmillaan Mikkelin SM-rallissa

Rallin SM-sarjassa on ratkaisun hetket. Mestaruuskamppailu kiihtyy Mikkelissä.

Rallin SM-sarjaa johtavalla Emil Lindholmilla ja kartturi Reeta Hämäläisellä on mahdollisuus varmistaa toinen perättäinen SM1-luokan mestaruus Mikkelissä lauantaina.

Sarja etenee Mikkelissä nyt toiseksi viimeiseen osakilpailuun ja se tarkoittaa myös sitä, että mestaruuskamppailut tiivistyvät joka luokassa. SM-sarjan pistelaskussa otetaan huomioon kauden kuudesta ensimmäisestä osakilpailusta viiden parhaan tulokset sekä päätösosakilpailussa jaettavat 1,5-kertaiset pisteet kokonaisuudessaan.

SM1-luokassa Lindholm (NHD) on vahva ennakkosuosikki. Helpolla matematiikalla luokkavoitto Mikkelissä takaisi mestaruuden, joka ei tasaisessa kärkiporukassa ole luonnollisestikaan itsestäänselvyys. Mutta sen verran vahvaa tekemistä Lindholmilta on kuitenkin tällä kaudella nähty, että kaiken ollessa kunnossa on Lindholm todennäköisin voittaja.

Mestaruutta Lindholm ei kuitenkaan tässä vaiheessa mieti, vaan valmistautuminen kilpailuun tapahtuu kuin mihin tahansa muuhun ralliin.

– Fiilikset kisan lähestyessä on hyvät. Mikkeli on ollut meille hyvä kisa aikaisempina vuosina ja tykkään alueen teistä. Me lähdetään ajamaan omaa parasta ja katotaan mihin se riittää, Lindholm kertoo SM-rallin tiedotteen mukaan.

Viron Egon Kaurilla ja Mikko Heikkilällä (MäntsMK) on edelleen kutienkin kaikki mahdollisuudet mestaruuteen mikäli Lindholm ei isoa pistepottia Mikkelistä kairaisi. Erot ovat tälläkin kaudella olleet kärjen osalta minimaaliset.

Jalavalla helpot kisajärjestelyt

Mäntyharjulainen Miko Jalava kilpailee tulevana viikonloppuna SM Ralli Mikkelissä Suomen Juniorimestaruussarjassa. RJSM-sarjapisteissä toisena oleva Jalava lähtee hakemaan kauden neljättä voittoaan Mikkelin sorateiltä.

Mäntyharjulaiskuljettajan kalenteri Ralli SM -sarjan kesäloman aikana on ollut kuitenkin kiireinen.

– Kesä on mennyt nopeasti. Ollaan ajettu SM-sarjan lomaillessa Starletilla pari kilpailua, jotka ovat jääneet valitettavan lyhyiksi. Corollan rattiin hypättiin treenimielessä viime viikolla, kertoo Jalava tiedotteessaan.

Vaikka Jalava asuukin Mäntyharjulla, ei mies ole Mikkelissä ennen ajanut kilpailumielessä. Kyseessä onkin Jalavalle eräänlainen kotikilpailu.

– Ennen ei olla oltu Mikkelissä ajamassa, mutta penkalta ollaan seurattu talviralleja. Kotikenttäedusta ei voida siis puhua, mutta kisajärjestelyt ovat helppoja, kun voi nukkua yöt kotona.

Tavoitteena Jalavalla on jatkaa hyvää putkea RSJM-sarjassa, jonka mäntyharjulaiskuljettaja on voittanut tänä vuonna kolmesti. Tavoitteeseen auttavat kannustusjoukot Etelä-Savon nopeiden sorateiden varsilla.

– Jatketaan samalla kaavalla kuin ennenkin, eli voitosta totta kai ajetaan. Toivottavasti saadaan hyvä fiilis heti alusta alkaen, niin se hyvä tuloskin tulee. Reitin varrella on varmasti paljon tuttuja. Järjestimme yhteistyökumppaneilleni sekä muille mukana oleville bussikuljetuksen rallia katsomaan kotikilpailun kunniaksi. Olen innoissani siitä, mutta tuskin se ajamisen suhteen paineita aiheuttaa.

SM Ralli Mikkeli käynnistyy lauantaina 27. elokuuta kello 10.00 satamasta. Kilpailijoita odotetaan maaliin noin kello 20.00.