Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

US Openin finaalissa nähdään ensimmäistä kertaa afrikkalainen nainen – Tunisian Jabeur kohtaa maailmanlistan ykkösenä olevan Puolan Swiatekin

Yhdysvaltain avoimissa naisten kaksinpelin finaalissa kohtaavat Puolan Iga Swiatek ja Tunisian Ons Jabeur. Jabeur on ensimmäinen afrikkalainen nainen, joka pelaa tennisturnauksen loppuottelussa.

Swiatek on maailmanlistan ykkönen, ja Jabeur on sijoitettu turnauksessa viidenneksi.

Jabeur hallitsi välierää, jossa hänellä oli vastassaan turnauksessa 17:nneksi sijoitettu Ranskan Caroline Garcia. Voitto irtosi vain hieman yli tunnin kestäneessä pelissä suoraan kahdessa erässä. Jabeur voitti ottelun erin 6–1, 6–3.

– Tiedän, että hän pelasi hienoa tennistä, ja se luo paljon paineita, Jabeur sanoi.

– Se ei ollut minulle helppoa, mutta henkisesti olin niin valmis.

Tunisialainen pelasi heinäkuussa Wimbledonin finaalissa ja oli sielläkin ensimmäinen afrikkalainen nainen, joka eteni turnauksen loppuotteluun.

– Wimbledonin jälkeen koin paljon paineita ja olen helpottanut, että pystyn vahvistamaan tuloksiani, Jabeur sanoi.

Kahdesti Ranskan avoimissa mestaruuden voittanut Swiatek kukisti New Yorkissa välieräottelussa valkovenäläisen Aryna Sabalenkan erin 3–6, 6–1, 6–4.

Sabalenka oli turnauksen kuudenneksi sijoitettu.

Finaali pelataan lauantaina.