Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Joni Mäeltä jäi kesäkunto koettelematta – flunssat estivät olympiamitalistilta kilpailemisen, sairastelu saattaa pakottaa valintoihin maailmancupissa

Maastohiihdon olympiamitalisti Joni Mäki valmistautuu hieman epätietoisena marraskuussa alkavaan kilpailukauteen. Mäki sairastui viime kauden jälkeen koronaan, ja flunssat estivät kilpailemisen kesän kilpailutapahtumissa kesäkuussa ja syyskuussa.

Mäki uskoo, että hän ehtii kuntoutua vaikeuksistaan Planican MM-kisoihin, mutta maailmancupin alkupään kisoista ei välttämättä tule aivan riehakkainta rallattelua. Lisäksi sairastelut varmistivat, että tulostavoitteet pysyvät sprinttimatkoilla.

– Menestysmahdollisuuteni ovat edelleen sprintin puolella, Mäki tiivisti tilanteensa maajoukkuehiihtäjien mediatilaisuudessa Helsingissä.

– Olen yrittänyt kehittää myös normaalimatkan ominaisuuksia, mutta laitan silti pelimerkit edelleen sprinttiin.

Mäki juhli viime talvena Pekingin olympialaisissa parisprintin hopeaa Iivo Niskasen kanssa. Ne hetket ovat edelleen kirkkaina hänen mielessään. Niistä hän hakee luottamusta alkavaan kauteen, sillä hän sairasteli myös olympiatalven alkupuolella.

Kymppi sopisi hyvin

Mäen tilanne ei ole läheskään yhtä tukala kuin pari kuukautta ennen olympialaisia. Kesäflunssa sattui vain osumaan esimerkiksi rullahiihdon SM-kisojen aikaan, joten kisavauhti jäi kokeilematta.

– Testeissä kunto on näyttänyt ihan hyvältä, mutta kisasuoritus on aina kisasuoritus. On henkisesti helpompaa, jos tietää, että kisavauhti löytyy. Ei tarvitsisi arvuutella, riittääkö kapasiteetti, Mäki selitti huoltaan.

Kunto pitää karkaista helmi-maaliskuussa järjestettäviin Planican MM-kisoihin mennessä.

– Uskon, että kaudesta tulee vielä hyvä, sillä olen saanut sairastelusta huolimatta myös hyviä harjoitusjaksoja, Mäki jatkoi.

– Haluaisin olla joka viikonloppu hyvässä kunnossa, mutta nyt pitää ehkä panostaa enemmän joihinkin tiettyihin kisoihin.

Sairastelu harmittaa myös lajivalinnan takia, sillä distanssimatkojen lyhin, kympiksi typistetty matka kiinnostaa Mäkeä.

– Silläkin matkalla olisi mahdollisuuksia, jos pääsen hyvään kuntoon, Mäki arvioi.

Maailmancup alkaa 25. marraskuuta Rukalla.