Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Sport sortui jäähyihin Liigan häntäpään ylivoimaa vastaan

Ennen torstain Sport-ottelua Ässät oli tehnyt vain neljä ylivoimamaalia tällä kaudella. Ylivoimaprosentti 8,33 oli koko Liigan toiseksi huonoin, sillä vain HIFK:lla oli heikompi.

Nykyinen prosentti on 12,73. 4–2-voitossa vaasalaisista Ässät teki kaikkiaan kolme maalia ylivoimalla.

– Nyt niitä todellakin kaivattiin sekä tietysti Niklas Rubinin rangaistuslaukauksen torjumista tärkeällä hetkellä. Kyse oli vain siitä, kumpi kestää momentumin siirtymisen paremmin, Ässien päävalmentaja Karri Kivi kertasi.

Sportia luotsaavalla Risto Dufvalla oli sanansa myös pelin sisällä nähdyistä hempeistäkin hetkistä. Yhden mainoskatkon aikana nähtiin kosinta, kun taas aiempina vuosina Dufvan Porin-vierailuilla on ollut jopa häät.

– Tuohon ilonaiheet meiltäkin jäivät, nyt tunnelma on kuin hautajaisissa tappion jälkeen, Dufva harmitteli.

Sport pääsi yrittämään rangaistuslaukauksesta, kun Ian McCoshen työnsi rikkoutuneen mailan palasia kohti kiekollista pelaajaa.

– Rangaistuslaukaus mailan heittämisestä on keräilyharvinaisuus. Sääntö kuitenkin on yksiselitteinen, Dufva totesi.