Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Jukurit eteni CHL:ssä kahdeksan parhaan joukkoon Jarkko Immosen ratkaisulla – "Jakke painoi hyvällä jalalla takatolpalle"

16-vuotias Konsta Helenius oli mukana Jukurien kokoonpanossa pudotuspelien toisessa osaottelussa Sveitsissä.

Mikkelin Jukurit onnistui yllättämään Fribourg-Gotteronin sveitsiläisten kotikaukalossa tiistaina ja etenee jatkoon jääkiekon CHL:n pudotuspeleissä.

Jukurit ja Fribourg eivät saaneet otteluparin voittajaa selville kuuden erän jälkeen, joten voittajaa etsittiin jatkoajalla. Jukurien Patrik Puistola ja Jarkko Immonen onnistuivat kääntämään pelin nopeaan ylivoimahyökkäykseen, jonka päätteeksi konkari Immonen ratkaisee ottelun ajassa 61.59.

– Maalinedessä oli hässäkkää ja satuin samaan irtokiekon ja päästiin Jaken kanssa kaksi vastaan yksi -hyökkäykseen ja Jakke painoi hyvällä jalalla takatolpalle. Syötin sinne ja hieno viimeistely, totesi ratkaisumaalin syöttänyt Puistola.

Ottelupari päättyi varsinaisen peliajan jälkeen 2–2 -lukemiin, kun sekä Mikkelissä että Fribourgissa ottelut päättyivät 1–1 -lukemiin.

Jukurien maalista Fribourgissa vastasi Puistola ottelun toisessa erässä.

– Oli kyllä tiukka peli ja oltiin välillä aika purjeessa. Meillä oli enemmän vastaiskupaikkoja eikä samanlaista pyöritystä kuin vastustajalla.

Fribourg painosti ajoittain ottelussa vahvasti, mutta Jukurit puolusti sitkeästi upean ottelun pelanneen maalivahti Frans Tuohimaan johdolla. Avauserä oli tasainen, mutta toisessa erässä Jukureille vihellettiin peräti neljä jäähyä.

– Meillä oli tänään hyvä alivoima ja Fränä (maalivahti Tuohimaa) piti meitä kyllä voitossa kiinni, sanoi Puistola

– Varmasti saatiin virtaa alivoimista, kun kaveri ei saanut maalia ja se auttoi meitä.

Aina rauhallinen Puistola ei juurikaan voittoa ottelun jälkeen hehkuttanut vaikka myönsikin, että joukkueen eteneminen CHL:n pudotuspelien toiselle kierrokselle oli yllätys.

 – Mahtava fiilis, eihän tätä odottanut kun nämä pelit alkoivat, mutta meillä on vielä matkaa jäljellä tässä turnauksessa. Ei saa tyytyä yhtään, kovia pelejä on tulossa, tuumasi Puistola.

– Nautitaan tästä voitosta nyt päivä, sitten alkaa taas kotimaan sarjan niin keskitytään sitten taas siihen.

CHL jatkuu Jukurien osalta lohkovaiheesta tuttua Luulajaa vastaan. Luleå HF voitti omassa pudotuspeliparissaan Wolfsburgin 5–3 -yhteismaalein. CHL:n puolivälierät pelataan 6.–13. joulukuuta.

Lue tästä kuinka Jukurien ottelu Fribourgissa eteni:

62.00 Jukurit voittaa! Jarkko Immonen ratkaisee ottelun jatkoajalla. Jukurien Patrik Puistola ja Jarkko Immonen pääsevät jatkoajalla kahdella yhtä vastaan hyökkäykseen eikä Immonen erehdy. Jukurit pudotuspelien toiselle kierrokselle 2–3 -lukemin.

60.00 Ottelun varsinainen peliaika päättyy 2–2 -tilanteeseen. Ottelusa seuraa kymmenen minuutin jatkoaika.

57.00 Kiekko pomppii jälleen Jukurien maalilla, mutta Tuohimaa ehtii nappaamaan kiekon haltuunsa.

55.30 Fribourg juhlii jo voittomaalia, mutta maalia tarkistetaan videoiden kautta. Kiekko on Tuohimaan alla ja Fribourgin pelaaja työntää kiekkoa maaliin. Maalia ei hyväksytä.

55.00 Ottelun varsinaisen peliajan viimeinen viisiminuuttinen käynnistyy. Fribourgin vahvan rynnistyksen jälkeen hallinta on jälleen tasoittunut. Jos tilanne on tasan varsinaisen peliajan päätteeksi, pelataan kymmenen minuutin jatkoaika. Jos tilanne edelleen tasan, seuraa voittolaukauskilpailu.

48.00 Fribourg painostaa, Jukurit puolustaa. Mikkeliläiset roikkuvat vielä hyvin tuloksessa, mutta pääsevät vain ajoittain kiekkoon ja hyökkäysalueelle.

42.00 Jukurit selvittää erän alun alivoiman. Puistola luo tekopaikan Huuhtaselle, mutta Huuhtanen ei ehdi kiekkoon.

40.00 Toinen erä päättyy 2–2 -tilanteessa. Mäkisen rangaistusta jää vielä puoli minuuttia kolmanteen erään. Toisen erän loppupuoli oli Fribourgin hallintaa, mutta alivoimalla Jukureilla ei ollut hätää. Toisessa erässä Tuohimaalle kahdeksan torjuntaa ja Hughesille viisi torjuntaa.

38.28 Jukurien Otto Mäkiselle kahden minuutin rangaistus korkeasta mailasta erän loppuun.

37.00 Fribourg painostaa Jukurien puolustusalueella ja Jukurit joutuu purkamaan painetta pitkällä kiekolla.

31.30 Jukurit pääsi ensimmäistä kertaa ottelussa ylivoimalle. Fribourgin Sandro Schmidille kahden minuutin jäähy kiinnipitämisestä. Jukurit ei saanut ylivoimapeliään pyörimään, vaan Fribourg selvitti oman alivoimansa ongelmitta. Tilanne 2–2.

27.59 Fribourg tasoittaa Nathan Marchonin maalilla lukemiksi 2–2. Marchon viimeistelee komeasti läpiajosta.

27.30 Jukurit kestää kolmella viittä vastaan alivoiman ja sitä seuranneen neljällä viittä vastaan alivoiman. Jukurien alivoima pelasi uhrautuvasti ja Tuohimaa jatkaa hyvää virettään.

25.09 Lisää rangaistuksia. Tuohimaa saa kamppaamisesta rangaistuksen, Ondrej Kovarcik istuu jäähyn sijaiskärsijänä.

24.00 Jukurit saa jo erän toisen rangaistuksena, kun Niilo Romppainen saa kahden minuutin jäähyn.

23.42 Maali! Patrik Puistola viimeistelee läpiajosta ottelun ensimmäisen maalin. Tilanne mikkeliläisille 1–2.

23.00 Jukurien Niko Huuhtanen saa heti toisen erän alkuun kahden minuutin jäähyn. Jukurit pelaa hyvän alivoiman ja selvittää erikoistilanteen.

20.00 Fribourgissa ei avauserässä nähty maaleja, joten toiseen erään jatketaan 1–1 -tilanteessa. Jukureihin maanantaina lainasopimuksella siirtynyt 16-vuotias Konsta Helenius pelasi ennakkoluulottamasti ensimmäiset vaihtonsa Jukurien paidassa. Avauserässä Tuohimaalle merkattiin 10 torjuntaa ja Hughesille 8 torjuntaa. Tuohimaa torjui erän lopussa Julien Sprungerin läpiajon.

10.00 Ensimmäisen erän puolessa välissä peli aaltoilee päästä päähän, molemmat maalivahdit ovat päässeet hyvin otteluun mukaan. Huippumaalipaikkoja ei ole vielä ollut kummallakaan.

5.00 Tilanne edelleen 1–1. Myös Jukurit on saanut laukauksia Fribourgin maalivahti Connor Hughesille.

2.00 Kiekko ehti jo käymään pelin ensimmäisellä minuutilla kertalleen Jukurien tolpassa, mutta Frans Tuohimaa onnistui sulkemaan kiekon. Kotijoukkue on aloittanut vahvasti.

00.01 Kiekko on jäässä ja CHL:n pudotuspelien ensimmäisen kierroksen toinen osaottelu voi alkaa Fribourgissa.

Sveitsissä aloitetaan 1–1 -tilanteesta

Mikkelin Jukurit pelaa myöhään tiistai-iltana jatkopaikasta jääkiekon mestarien liigassa eli CHL:ssä. Jukurit kohtaa ensimmäisen pudotuspelikierroksen toisessa osa-ottelussa sveitsiläisen Fribourg-Gotteronin. Ottelu alkaa Fribourgissa kello 20.45 Suomen aikaa.

Joukkueet lähtevät toiseen osaotteluun 1–1 -tilanteesta. Ensimmäinen osaottelu pelattiin Mikkelissä viikko sitten, eikä ottelupari saanut vielä eroa välilleen. Jukurien maalista vastasi Juhamatti Aaltonen.

Mikkelissä pelatun ottelun ja Fribourgin ottelun yhteismaalit ratkaisevat otteluparin voittajan. Jos maalit ovat toisen ottelun varsinaisen peliajan jälkeen tasan, pelataan kymmenen minuutin jatkoaika. Tarvittaessa jatkoon menijä ratkaistaan voittomaalikilpailulla. Otteluparin voittaja kohtaa pudotuspelien toisella kierroksella voittajan otteluparista Luleå ja Wolfsburg.

Suomalaisista CHL:n jatkopaikkaa havittelee myös Tappara, joka saa vieraakseen HC Davosin 1–0 -johtoasemassa.

Maanantaina puolustaja Lucas Nordsäterin ja hyökkääjä Konsta Heleniuksen kanssa sopimukset julkistanut Jukurit on tiedottanut muutoksista sopimuspelaajissaan. Jukurit ja Topias Kaski ovat purkaneet kuluvaa kautta koskevan pelaajasopimuksen. 20-vuotias Kaski siirtyi Jukureihin viime kaudella. Pääasiassa Jukurien U20-joukkueessa pelannut Kaski pelasi kaksi Liiga-ottelua. Viime kesänä HIFK:sta Jukureihin siirtynyt Viljam Sandvik siirtyy puolestaan loppukauden kattavalla lainasopimuksella Mestiksessa pelaavan KeuPa HT:n riveihin. Sandvik ehti pelaamaan tällä kaudella yhden ottelun Liigassa.

Tapparasta Jukureihin lainasopimuksella siirtynyt 16-vuotias Helenius puolestaan pääsee suoraan Jukurien kokoonpanoon CHL-ottelussa Fribourgia vastaan.

Lue lisää: Jukureiden ja Fribourg–Gotteronin keskinäisen kamppailun ratkaisu jää Sveitsiin –  "Tiistait on välillä vaikeita, mutta nyt oli hyvät panokset"