Jääkiekon NHL:ssä Colorado Avalanchen suomalaishyökkääjät Mikko Rantanen ja Artturi Lehkonen olivat mainiossa vireessä. Colorado voitti Calgary Flamesin 4–1 vieraissa ja Rantanen sekä Lehkonen tekivät kaikki Coloradon maalit.
Rantanen aloitti denveriläisten maalijuhlat avauserässä ja Lehkonen säesti kahdella osumalla erän puolivälin jälkeen.
Ottelun toinen erä oli maaliton, mutta Calgaryn Tyler Toffoli kavensi tilanteeksi 1–3 päätöserän alussa. Rantanen viimeisteli illan toisen maalinsa ottelun viimeisellä minuutilla.
Rantanen on nyt tehnyt tällä kaudella 31 maalia ja Lehkonen 14.
Boston jatkoi mainioita esityksiä, nyt kaatui Islanders
Kuluvan kauden ykkösjoukkue Boston Bruins jatkoi hienoja esityksiä, kun joukkue voitti New York Islandersin 4–1.
Boston oli vierasottelussa Islandersia vastaan vaikeuksissa ottelun avauserässä. Islanders johtikin ottelua Zach Parisen maalilla avauserän jälkeen 1–0.
Sen jälkeen Boston hyppäsi kuskin paikalle. Charlie McAvoy avasi Bostonin maalihanat toisessa erässä, ja Derek Forbort teki vielä Bostonin 2–1-voittomaalin ennen toista erätaukoa. Päätöserässä Brad Marchand ja Trent Frederic viimeistelivät maalin mieheen ja Bostonille loppunumerot 4–1.
Bostonin riveissä nähtiin myös suomalaispelaaja, sillä hyökkääjä Joona Koppanen pelasi uransa toisen NHL-ottelun. Lähes 11 minuuttia ottelussa pelannut Koppanen jäi pisteittä ja kärsi 2 minuutin rangaistuksen.
Ottawan tähti takoi hurjat tehot
Ottawa Senators voitti Pittsburgh Penguinsin jatkoajalla 5–4. Ottawan ykkösnimi oli toisen polven NHL-hyökkääjä Brady Tkachuk, joka takoi ottelussa tehot 1+3. Tkachukin käsialaa oli Ottawan jatkoaikamaali.
Tkachukin ohella Ottawan puolustaja Thomas Chabot oli myös iskussa syöttämällä kolme maalia.
Pittsburghin tehopelaajia olivat kolme pistettä keränneet kokeneet Sidney Crosby ja Jevgeni Malkin. Crosby syötti kolme maalia ja Malkin teki yhden sekä syötti kaksi osumaa.
Pittsburghin Kasperi Kapanen jäi ottelussa pisteittä.