Ykköstason lämminveristen kultadivisioonafinaalista odotettiin kahden kovan taistoa Knows Bestin ja Hierro Bokon välillä. Kaksikko ottikin kärjessä toisistaan mittaa päätöskierroksella, mutta parhaat palat Teivon pitkällä loppusuoralla korjasi Juha Utalan kannustamana takapareista ykköseksi tykittänyt Payet.
Pitkään Ruotsissa kilpaillut ruuna saapui viime syksynä omistajanvaihdoksen myötä hollolalaisen Juha Utalan valmennukseen. 8-vuotiaan Payetin nykyisin omistavaan Peetun Talliin kuuluu osaomistajana myös elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.).
Lokakuussa ruuna otti ensimmäisen voiton uudessa kotimaassaan ykköstasolla, silloin vieläkin isompana yllättäjänä, mutta sen jälkeiset startit eivät isompaa menestystä tuoneet.
– Tähän lähtöön piti vähän satsatakin enemmän, Juha Utala huomautti arvovoiton jälkeen.
– Payetilla on ollut usein huonoja lähtöpaikkoja, eivätkä juoksut ole oikein natsanneet. Oltiin nytkin matkalla kaukana kärjestä, mutta matkavauhti oli sopivan reipasta ja hevonen tuli hienosti maaliin asti. Payet on hieno hevonen. Suomen parhaita oli vastassa, ja mahtavalta tällainen voitto tuntuu, Utala kuvaili.
Kovimmat lämminveritammat kohtasivat tasoitusajossa. Santtu Raitala hyödynsi Endless Storyn kanssa etumatkan El Indeedia vastaan ja hallitsi johtopaikalta tapahtumia varmasti.
Mika Mäkelän kovan suomenhevostallin Elan sekä Ossi Nurmosen valmentama Siirin Veeti jatkoivat menestystään ja kiersivät 10 000 euron arvoisille ykkössijoille. Pronssidivisioonan finaalia alusta asti hallinneen Claude P.Hillin lisäksi Kiikku's Trooper ja oululaisvieras A Kind Of Magic ratkaisivat urheilla esityksillään tiukat taistot edukseen.